Turtles tarinoita

Sivu 1 / 34 1, 2, 3 ... 17 ... 34  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Sweetdonnie lähetetty Ma Kesä 14, 2010 11:15 am

Joo eli tänne saa sitten laittaa omia keksimiänne turtles tarinoita. Mutta nyt mie aloitan omallani.

Tarina 1: KUOLLEET KISSAT EIVÄT HENGITÄ

Minulla on omat syyni olla sellainen kuin olen... se ei yhtään helpota oloani.[

Ensimmäinen asia jonka Leonardo tunsi oli kylmä kosteus hänen ympärillään. Vienoinen tuuli heilutti turtles johtajan naamiota. Tunne oli mahtava, mutta se oli teinin mielestä pikemminkin epämiellyttävä, ja täten hän taisteli päästääkseen irti mudasta, joka oli juuri yrittänyt vajota alas. Leonardon teki mieli tavoitella kohti kylmää yötä. Leonardo yritti etsiä kotiluolaan vievää tietä, mutta hän oli epävarma siitä, mikä tie oli oikea. Yllättäen hän muisti tapahtuman, jossa hän oli hukkunut maan alle, palanut... miksi tämä oli tämmöistä? Sitä nuori johtaja ei tiennyt, mutta ei se haitannutkaan häntä.

Ainoa asia joka haittasi häntä oli epämiellyttävä tunne.

Yllättäen maa katosi Leonardon jalkojen alta ja hän oli tippunut syvälle rotkoon. Leonardo oli kuitenkin varuillaan ja laskeutui sulavin ninja liikkein maahan. Nuori johtaja katseli umpeutunutta rotkon reikää, joka oli mahtava näky. Leonardo otti pimeydessä hohtavat katanansa ja heitti sen rotkon ulkopuolelle. Sitten hän näki rotkon pohjalla köyden. Nuorta johtajan alkua ihmetytti miten rotkon pohjassa voi olla köyttä.
Poika ei sitä miettinyt kovinkaan kauaa, sillä hän heitti sen katanaan ja kiipesi sen avulla ylös. Kiipeminen kesti nuorelta johtajalta useita tunteja. Pian Leonardo oli maan pinnalla. Mutaa, jota oli rotkon pohjalla, oli Leonardon vartalossa ja hänen naamiossaan. Äskeinen kiipeäminen ei ollut helppoa. Muutamien ponnistuksien jälkeen nuori johtaja pääsi maan pinnalle. Hänen kehonsa tärisi.

Leonardon siniset silmät tarkkailivat hänen ympärillä olevaa ympäristöä; pitkät, mustat puut ja muu kasvillisuus tervehtivät häntä.
Paikka oli tuntematon Leonardon silmissä. Hän raasti hänen aivojaan ja tuumi muistojaan turhiksi... hänellä ei ollut ajatusta, kuka olisi aiheuttanut tärinän syyn.

Minä olen tietämätön, mitä tarkalleen minulle on tehty tavalla, joka olen; En enää muista siitä illasta, ennen metsää, ennen sitä kylmää tunnetta, joka aukaisi minun silmäni juuri oikealla hetkellä. Kaikki on niin... epätavallista., Leonardo mietti tuskissaan.

Se oli silloin, kun hän huomasi jotakin erikoista ja pelottavaa samaan aikaan; Leonardo ei enää hengittänyt.
Kirottu olento kompasteli taustalla Leonardon kustannuksella. Olennon silmät olivat laajat ja suu oli kuin pieni aukko. Olento näytti enemmän kalalta, joka ei olisi saanut vettä. Se ei ollut ainoa asia, joka huolestutti nuorta johtajaa. Hän ei nimittäin voinut tuntea omia sydänten lyöntejään. Vaikka hän ei tiennyt, mitä hänelle oli tapahtumassa, se pelotti johtajaa niin paljon ettei hän kyennyt ottaa askeltakaan. Hän ei voinut taistella saati juosta pakoon. Hän ei voinut tuntea adrenaliinia suonissaan. Mutta silti hän oli peloissaan. Tieto voisi olla äärimmäisen pelottavaa, hän tiesi sen.

Kuten kömpelö olento juoksi, kuunvalo loisti olennon sinistä turkkia kohti. Likaa oli olennon turkissa sekä korvassa. Olento oli suuri, kömpelö ja vahva. Hän näytti nyt puumalta, mutta sen jalat olivat lyhyemmät, vähemmän nopea ja vähemmän tyylikäs. Sen sijaan kuin pitkän miellyttävän hännän, hän ylpeili sillä. Olennon pää ei näyttänyt kissamaiselta, mutta tietenkin olennon korvat muistuttivat puuman tai leijonan.
Hänen päänsä oli kapea. Olento näytti Leonardon mielestä bulldoggille. Olennon punaiset silmät olivat suuret, hermostuttavat.

Yhtäkkiä ajatus törmäämisestä tuli Leonardon mieleen ensin. Mutta ensin täytyi selvittää, kuka olento oli, mitä oli tapahtunut, miksi hän oli kuollut, vai oliko?

Leonardo ei tiennyt ja pelottava ajatus kohtasi hänet jälleen ja käski tämän juosta kotiin, jotta Leonardo voisi löytää vastaukset kysymyksiinsä, vaikka Leonardo sanoi, että se oli turhaa.

Eikö Sandra ole soittanut ja rauhoittanut minua, Olen totaalisesti kadottanut mielenvikani tänä yönä. Sumi varmaan ihmettelee, miksi pidän Sandrasta niin paljon; Miksi minä en välitä, mitä Sumi puhuu... Miksi minä en välitä jos hän ei tee mielestäni oikein. Se ei ole tärkeintä. Sanat ovat merkittömiä. En tarvitse sanoja., Leonardo ajatteli.

Sitä se siis oli, mitä hän näytti minulle, minkälaista minun tuskani olisi. Leonardo muisti.

Olento katseli Leonardoa pelokkain katsein. Hän oli selvästi tyttö.
Kirottu katseli tavoittaakseen Leonardon siniset silmät, mutta näytti siltä, kuin olento olisi aikonut lähteä juoksemaan. Mutta äkkiä hän hymyili Leonardolle. "Miten sinä kuolit?" Olento kysyi.

Olennon sanat saivat Leonardon hämmästynemään.
"Mitä...?" Leonardo kysyi yhä hämmästyneenä. Nuori johtaja tiesi, mitä tyttö oikein tarkoitti.
Leonardo oli kuollut. Hän oli palanut. Hän ei ollut elossa.

Hän oli kykenemätön tekemään, mutta yksinkertaisesti Leonardo istui. Olento vinkkasi silmää. Olennon katse oli tyhjä, ilmeetön. Totuus ei näyttänyt haittaavan olentoa. "Sinulla ei voi olla vastausta, jos sinä et tiedä." Olento sanoi pehmeällä äänellään.

Leonardo nousi puolen tunnin päästä ja huomasi olennon hymyilevän hänelle. "Tuletko minun mukaani?" Olento kysyi.

Haluan sanoa, että olin sekaisin sekä varomaton; Olin vain sekaisin. Minulla ei ollut ajatustakaan missä pitäisin tyttöä, miksi hän kosketti minua, vielä vähemmän hän hoivasi minua. Myöhemmin minä...Kuukaden päästä minä tapoin hänet, sillä en kestänyt häntä enää yhtään minuuttiakaan.

LOPPU!
avatar
Sweetdonnie

Nainen Viestien lukumäärä : 35
Ikä : 22
Registration date : 21.04.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty Ti Kesä 15, 2010 7:11 am

Okei täältä pesee.
Tarina 2: YKSINÄINEN SUSI
-Pois alta jätkät! Mike huusi törmätessään Raphiin.
Poikien liikuntaryhmä oli luistelemassa New Yorkin jäähallissa.
-Joo. Sä opit just luistelemaan. Nyt sun pitäis oppia vaan pysähtymään, Raph sanoi ja katsoi Leota, joka viiletti jäällä yhtä nopeasti kuin olisi juossut katoilla.
Leo hyppäsi ilmaan ja laskeutui tupla voltilla opettajan eteen.
-Tyylikäs alastulo. Juuri sopiva tyyli koulun jääshowhun, opettaja sanoi.
Leo ei sanonut mitään, kumarsi vain ja poistui.
Leo luisteli veljiensä luo, jotka olivat jo kaukalon reunalla.
-Sä sait sit osan jääshowssa, Raph sanoi venytellen olkapäätään.
-Jep, niin sain, Leo sanoi.
-No mua ette saa jäälle vaikka mikä olis, Don sanoi seisoessaan reunalla.
-Ähh... Älä viitti olla nössö nörtti! Mikä vika luistelussa on? Mike kysyi.
-A. Mä en osaa luistella B. Mulla ei ole luistimia ja C. Mä putosin 11-vuotiaana jäihin ja meinasin saada hypotermian, Don sanoi.
-Sä voit opetella, sä voit hankkia luistimet ja tän jään alla ei ole vettä! Leo huomautti.
-Silti mua ette saa jäälle, Don sanoi.
Samaan aikaan Purppuralohikäärmeiden johtaja Hunter, lempi nimeltä Hunni, tarkkaili poikia kiikarilla.
-Nuo ninjat alkavat käydä jo hermoille, hän mutisi.
-Daniel, Danny! Tänne! Hunni karjaisi radiopuhelimeen.
Samassa paikalle ilmestyi kaksi poikaa.
-Joo pomo. Sulla oli asiaa, Daniel sanoi.
-Aivan. Haluan, että hoitelette yhden noista ninjoista. Tuon, jolla on vaaleat hiukset, Hunni sanoi ja osoitti Leota.
Koulun jälkeen Leo tyhjensi kaappiaan ja oli lähdössä keskuspuistoon.
-Hei Leo! Ooksä tulos treeneihin? Raph kysyi
-Mä en nyt ehdi. Ja Yoshi tietää jo et mä oon koulun jääshowssa, Leo sanoi ennen kuin Raph ehti sanoa mitään.
Sitten Leo kääntyi kaappiinsa ottaakseen luistimet, mutta ei löytänyt niitä.
-Hei muuten. Ooksä nähny mun luistimia? Lero kysyi.
-En mut mä voin lainata mun hokkareita, Raph sanoi ja heitti Leolle luistinkassin.
-Pieleen meni, Daniel mutisi kulman takana roikottaen Leon luistimia nauhoista.
Leo treenasi koko viikon keskuspuistossa.
-Tää jääshow alkaa olla sulla päässä. Sä oot ninja et taitoluistelija, Raph sanoi Leolle joka oli jälleen jäähallissa.
-Ent sitte? Mä oon ninja ja taitoluistelija, Leo sanoi ja hyppäsi ilmaan.
Sinä iltana Leo käveli kohti kiinalaiskorttelia, kun kuuli ääntä takanaan. Leo vilkaisi taakseen. Juuri silloin muutama punkkari hyppäsi esiin. Ennen kuin Leo ehti sanoa mitään, punkkarit kävivät hänen kimppuunsa. Leo lennäti muutaman päältään, mutta ei pärjännyt kaikkia vastaan.
-Jehna olispa mulla miekat, Leo ajatteli. Leo oli jo pahasti mustelmilla eikä ollut varma, oliko hänen ranteensa ehjä vai ei. Silloin yksi tarttu Leota rinnuksista ja nosti ilmaan.
-Terveisiä Hunnilta, hän sanoi ja lennätti Leon päin seinää.
Punkkarit häipyivät ja Leo raahautui kotiin. Leo sai avattua oven ja rämähti veljiensä ja Yoshin jalkoihin.
-Purppuralohikäärmeet, Leo sai sanotuksi juuri ennen kuin menetti tajuntansa.
-Donatello ja Raphael viekää Leonardo sohvalle. Michelangelo hae kylmä siteet, Yoshi sanoi.
Pian Leo makasi sohvalla yhä tajuttomana.
-Täs on siteet Yoshi, Mike sanoi tultuaan takaisin.
Yoshi siveli Leon ranteeseen salvan ja sitoi siteen sen ympärille.
-Mitä tossa salvass on? Raph kysyi.
-Pajua. Se auttaa särkyyn, Yoshi sanoi ja siveli sitä Leon mustelmiin.
Vähän ajan päästä Leo palasi tajuihinsa.
-Mistä ne punkkarit oikein oppivat ne temput, Ninjoiltako? Leo kysyi pidelleen päätään jossa oli iso kuhmu.
-Musta sun kannattais luovuttaa. Kuka takaa et sä oot elossa ens kerralla, Raph sanoi.
-Ei, ninja ei luovuta, Leo sanoi, nousi hoiperrellen ylös ja lähti huoneeseensa.
Hän istui sängylle ja hieroi ranneettaan.
Vähän myöhemmin, kun Leo, Raph ja Mike olivat jo nukkumassa, Don teki kemian projektiaan.
-Kunhan mä saan tulivuoren purautumaan niin tää toimii, Don mutisi ja kaatoi soodaa kraateriin.
Juuri silloin joku painoi kloroformiin kastetun liinan hänen suulleen. Don lysähti pöytää vasten ja soodapurkki putosi hänen kädestään. Tyyppi raahasi Donin ikkunalle ja häipyi Don mukanaan.
Seuraavana päivänä koulussa pojat olivat jo alkaneet ihmetellä, missä Don oli.
-Hei! Ooksä nähny Donii? Raph kysyi Leolta kun he olivat kaapeilla.
Leo ei ollut nähnyt Donia. Hän avasi kaappinsa oven ja jäi tuijottamaan viestiä, joka oli hyllyssä kiinni.
-Jos haluat veljesi yhtenä kappaleena takaisin, niin tule keskuspuistoon koulun jälkeen. Alla violetti lohikäärmesinetti. Niillä on Don, Leo sanoi luettuaan viestin.
-Mitä me tehdään, Leo? Raph kysyi.
-Etsikää te Don. Mä painun puistoon, Leo sanoi ja kääntyi lähteäkseen, mutta Raph tarttui häntä olkapäästä.
-Leo. Sä et selviä siitä. Sulla on toinen käsi paketissa, Raph sanoi.
-Kuten mä jo sanoin , ninja ei luovuta, Leo sanoi ja lähti puistoon.
-Mitä me tehdään Raph? Mike kysyi.
-Etsitään Don tietenkin höhlä, Raph ärähti.
Raph ja Mike lähtivät tutkimaan hylättyjä varastoja. Lopulta he löysivät oikean varaston. Don istui ranteet selän taakse sidottuina tuolissa ja pari tylsistynyttä vartijaa seisoskeli vähän matkan päässä.
-Miten me vapautetaan Don? Mike kuiskasi.
-Mä kolkaan vartijat, vapauta sä Don, Raph sanoi ja livahti sisälle.
Hän syöksyi laatikoiden taakse ja heitti vartijoita kohti kiven. Se osui lattiaan aivan toisen vartijan takana.
-Mikä se oli? toinen kysyi.
-En tiedä, mee tarkistaan, kaveri sanoi.
Kun vartija käveli Raphin viereen, Raph täräytti kaverin kanveesiin.
Mike livahti vapautamaan Donia , kun vartija hoksasi hänet.
-Hei miten sä pääsit sisälle? vartija huudahti.
-Raph! Mike huusi.
Raph hyppäsi laatikoiden takaa vartijan taakse.
-Jätä mun broidit rauhaan, hän sanoi ja tuli leiskui hänen silmissään.
Raph lennätti vartijan pää edellä päin laatikoita.
-Don, ootko okei? Mike kysyi vapauttaessaan hänet.
-Joo, oon, mutr on pidettävä kiirettä. Purppuralohikäärmeet aikoo tappaa Leon, Don sanoi.
Jengi syöksyi ulos varastosta ja kohti keskuspuistoa. Samaan aikaan puistossa Leo seisoi jäällä vastapäätä Hunnia.
-Okei, oon tässä, vapauta Don, Leo sanoi.
-Taistele siitä, Hunni sanoi ja syöksyi leon kimppuun.
Juuri silloin Don, Raph ja Mike juoksivat kaukalolle.
-Leo on pulassa! Mentiin! Raph huusi.
Hän heitti Donille luistimet.
-En mä oikein tiedä, Don yritti, mutta Raph ja Mike olivat jo jäällä.
Pojat syöksyivät Hunnin kimppuun. Hunni kuitenkin lennätti heidät jäähän. Don katseli veljiensä ahdinkoa ja yritti keksiä, mitä tekisi. Sitten hän vilkaisi luistimia, jotka olivat hänen jaloissaan. Don sitoi niiden nauhat ja astui jäälle. Samassa hänen päähänsä iskeyti muistikuva jäihin putoamisesta. Don sai karistettua ajatukset päästään ja syöksyi päin Hunnia. Hunni iskeytyi päin kaukalon reunaa ja meni tajuttomaksi.
-Don, sä oot jäällä. Mihin pelko jäi? Raph kysyi ihmeisään.
-Kun mä näin teidät pulassa, mä ajattelin, et jotenkin on autettava ja unohdin kokonaan jäihin putoamiseen, Don selitti.
Pari viikkoa myöhemmin Leo luisteli ninjana pitkin jäätä koulun jääshowssa.
Esityksen jälkeen Leo luisteli lavan taakse. Siellä olivat odottamassa Don, Raph ja Mike.
-Makee esitys, Leo, Don sanoi
-Kiitti pojat, Leo sanoi.
-Hei sano viel mikä sä olit, Raph pyysi.
-Kuink monta kertaa se pitää sanoa. Mä oon Yksinäinen susi, Leo sanoi

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Jaruto lähetetty Ke Elo 18, 2010 11:18 am

Ninjatar kirjoitti:Okei täältä pesee.
Tarina 2: YKSINÄINEN SUSI

Vau, yleensä olen erittäin tarkka tarinoiden suhteen, mutta kirjoitusvirheistä ja muista huolimatta pidin tästä kovasti. :O Kaiken lisäksi olen yli viikon katsonut joka ikinen päivä vähintään yhden jakson Turtlesia netistä ja vieläpä suomeksi puhuttuna, joten pystyin hyvin kuulemaan kilppareiden äänet päässäni. Idea kilpikonnista ihmisinä, koulussa ja Leosta jääshowssa... Vau. En voi uskoa, että pidin siitä. :'D (älkää käsittäkö väärin, mutta yleensä tuollaiset tarinat eivät vain ole minun juttuni)

Tässä hieman listausta:

+ hieno idea
+ Turtlesmaiset tapahtumat (sarjan mukaiset)
+ Donin söpö pelko :<3:


- kirjoitusvirheet
- nopea kerronta
- liian vähän kuvailua


Saiskohan tätä lisää? :hyper: Kilppareita ihmisinä (ja jääprinsseinä 8D), siis. 83 Ja jos sais pientä veljellistä söpöilyä Raphin ja Mikeyn välille... x3 (mut ei liian fluffia, jos ihan IC:nä pysyis ni olis ihanaa ;3) I love you
avatar
Jaruto

Nainen Viestien lukumäärä : 27
Ikä : 23
Registration date : 10.08.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://www.savexaxlife.blogspot.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty To Elo 19, 2010 7:02 am

Okei tässä tulee Smile
Tarina 3: Samurain tie
-Oppilaat, toivottakaa tervetulleeksi uusi vaihto-oppilaamme Usagi Miyamoto, opettaja sanoi
Pitkä, hoikka, musta hiuksinen poika astui luokkaan. Pojan hiukset olivat poninhännällä, silmissä oli teräksinen katse.
-Nimeni on Usagi. Olen kotoisin Japanista ja perheeni polveutuu samuraista, poika sanoi.
Sitten Usagi kumarsi ja istui Leon viereen.
-Hei samurai! Mis sun miekka on? Daniel huusi ja nauroi.
-Älä noista välitä. Mun nimi on Leo, Leo sanoi.
Usagi hymyili ja sanoi: -Tiesin nimesi jo. Kuulin sen isältänne.
-Asutko sä meillä vaihto vuoden? Miks Yoshi ei sanonu mitään? Leo kysyi yllättyneenä.
Samana iltana Leo, Don, Raph ja Mike olivat lähteneet tarkkailu kierrokselle.
-Siis tää uus jätkä asuu meillä vuoden. Musta koko juttu haiskahtaa peltinaamalle, Raph sanoi.
-Kamut hei! Se vaikuttaa mukavalta ja ei se ainakaan vielä ole paljastanu, et se olis ninja, Leo sanoi
Samassa Leo läimäisi kädellä niskaansa.
-Tais olla hyttynen, Leo mutisi
Kauempana eräällä katolla seisoi ninja puhallusputki kädessään.
Seuraavana päivänä Leo näytti voivan huonosti. Historiantunnilla Don huomasi Leon niskassa piikin.
-Leo, sun niskassas on piikki, Don kuiskasi
-Jätkät apua, Leo kuiskasi ja kaatui pulpetista lattialle. Don, Raph ja Mike syöksyivät Leon luo.
-Mitä tapahtui? opettaja kysyi
-En ole varma, mutta hänen pulssinsa ainakin tuntuu, Usagi sanoi koettaessaan Leon rannetta.
-Hei, näpit irti meidän broidista, Raph ärähti.
-Jätä riitely Raph ja auta kantaan Leo terveydenhoitajalle, Don sanoi.
Pojat ja Usagi lähtivät viemään Leoa terveydenhoitajan vastaanotolle.
-Hyänen aika! Poika-parka on mýrkytetty. En vain saa selvää alkuperästä, hoitaja sanoi.
Kun hoitaja lähti, Usagi astui askeleen lähemmäs Leoa ja Raph astui hänen eteensä.
-Kuule kaveri. Pidä näppis erossa Leosta tai en takaa mitä tapahtuu, Raph sanoi.
-Tahdon vain auttaa, Usagi sanoi ja kaivoi taskustaan yrttipussukan.
-Nämä auttavat mihin tahansa myrkytykseen, Usagi sanoi ja painoi sen Leon niskaan. Samalla hän otti piikin Leon niskasta.
-Tämä on tavanomainen ninjojen käyttämä myrkkynuoli, Usagi sanoi tutkien piikkiä.
-Entäs myrkky sit? Raph kysyi epäillen.
-En ole varma, Usagi sanoi hiljaa.
Kaikki katsoivat Donia.
-Hei, mä olen tietokonenörtti en lääkintäupseeri, Don sanoi.
-Don, me luotetaan suhun, Mike sanoi.
Don otti repustaan kannettavan tietokoneen ja alkoi etsiä tietoja myrkkynuolista.
-Hei, tää se on. Sen myrkky on kotoisin Japanista. Se on yks lotuslaji, Don sanoi.
-Mä tiesin, et tolla on jotain tekemistä tän kanssa, Raph sanoi hymynkare suupielessään.
-Hei, ei Usagi ole ainoa joka on kotoisin Japanista. Vai unohtuiko Foot klaani? Don sanoi.
-Ai joo, mut mistä me tiedetään ettei toi samurain tapainen yritä listii Leoa? Raph kysyi epäluuloisesti.
Samassa Usagi nousi seisomaan.
-Jos haluatte, autan etsimään Foot klaanin piilopaikan, Usagi sanoi.
-Täh! Don, Raph ja Mike huusivat yhteen ääneen
-Niin, samurai on kunnian soturi. Kuten ninjakin, Usagi sanoi hymyillen
Vähän ajan päästä Raph ja Usagi juoksivat katoilla. Don ja Mike olivat jääneet huolehtimaan Leosta.
-Ootko varma tästä? Raph kysyi heidän päästyään Foot klaanin piilopaikan katolle.
-Jep. Sillä vihollisemme on tuolla, Usagi sanoi ja osoitti kattoikkunasta Silppuria.
-Tietty peltinahkaa aikoo tuhota meidät yks kerrallaan, Raph huudahti.
-Oikein päätelty pojat, tytön ääni sanoi heidän takaansa.
Se oli Mandy tikari kädessä.
-Mandy me tarvitaan apua. Leo on myrkyttetty ja me tarvitaan vastamyrkky, Raph sanoi.
-Ai tämäkö? Mandy kysyi ja veti esiin näyteputkilon.
Näyteputkilossa oli vastamyrkky.
Raph ryntäsi kohti Mandya joka väisti salaman nopeasti, iski kyynärpäänsä Raphin selkään ja työnsi hänet maahaan. Usagi nappasi putkilon. Samassa hän huomasi Raphin olevan pulassa.
-Anna putkilo tai Raph on entinen ninja, Mandy sanoi ja painoi tikarin Raphin kaulalle.
Usagi seisoi paikallaan ja heitti Mandylle putkilon. Mandy hymyili ja heitti maahan savupommin ja katosi. Raph oli polvillaan ja tärisi raivosta.
-Raph, minulla ..., Usagi yritti sanoa.
-Ei! Älä sano mitään! Mä tiesin et sä yrität tuhota meidät! Sä oot Foot-ninja, petturi! Raph karjui.
Raph nousi ylös ja hyppäsi toiselle katolle.
Kotiin päästyään Raph painui huoneeseensa. Raph istui sängylle ja painoi kasvot käsiinsä
äkkiä ovelle koputetiin.
-No mitä, Raph ärähti.
Ovi avautui ja oviaukossa seisoi Leo, kalpeana, väsyneenä, mutta elossa.
-Leo oot elossa, Raph huudahti.
-Kyllä. Usagi vaihtoi putkilon toiseen, Leo kertoi.
Seuraavana päivänä koulussa Raph käveli Usagin luo.
-Kuule. Sori et epäilin sua. Ja kiitti kun pelastit mut, Raph sanoi.
-Ei se mitään. Olet henkesi velkaa, Usagi sanoi.
Leo katseli vähän matkan päässä Donin ja Miken kanssa.
-Sanoinhan et Raph vielä ystävystyy Usagin kanssa, Leo sanoi

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Cecilia lähetetty La Joulu 25, 2010 10:10 am

Meikäläisellä oli tylsää, joten aloitin kirjoittamaan tarinaa oman hahmoni Cecilian menneisyydestä, siitä, miten hän tapasi kilpikonnat. Tässä on ensimmäinen osa.

Osa 1 Cessun menneisyys

" On ilo että suostutte ottamaan tyttäreni koulutukseenne, Tikku-sensei. " , tummahiuksinen, keski-ikäinen mies sanoi.
" Siitä ei ole ollenkaan vaivaa. Olenhan sinulle muutenkin palveluksen velkaa. " , Mestari Tikku vastasi miehelle. Tämä mies on Cecilian isä, Clyde. Clyde on toisen ulottuvuuden kuningas.
" Toivon mukaan. Tyttäreni osaa olla melko vaikea... Mutta hän on nopea oppimaan, ja suostuu tekemään asioita, vaikkei ehkä ihan heti. ", Clyde kertoi Mestari Tikulle. Hän tiesi että oli lellinyt tytärtään liikaa, varsinkin kun hänen vaimonsa katosi. Clydellä oli ennestään kolmee poikaa, Riven, Aoko ja Yuki. Riven on kovismainen, eikä häntä kiinnosta juuri mikään. Aoko on hyvin dramaattinen ja ottaa kaiken kirjaimellisesti. Yuki on sokea, hyvin hiljainen ja järkevä. Cecilia on perheen ainut tytär, siksi lellitty ja pidetty.
" Ymmärrän, onhan minulla neljä poikaa. " , Tikku sanoi sitten. He kävelivät eteenpäin erästä suurta käytävää. Tämä perhe asuu suuressa linnassa, maassa, josta juuri kukaan ei tiedä.

Pian he sitten saapuivat Cecilian oven luokse. Clyde huokaisi syvään.
" Cecilia on hyvin prinsessamainen. En ole siltikään kovin varma voiko hänestä minkäänlaista ninjaa saada tekemälläkään. " , hän sanoi sitten avaten oven suureen huoneeseen, ja katseli ympärilleen.
" Cecilia, minulla on sinulle asiaa. " , hän sanoi sitten, ja pian pieni kahdeksan vuotias tyttö tuli esiin lelujensa kätköistä. Hänellä oli ruskea polkkatukka, punertava mekko, jossa oli sidottuna rusetti. Silmät olivat suuret, vihreän väriset.
" Niin mitä asiaa? ", nuori Cecilia kysyi näsäviisaalla äänellä katsoen kummaksuen Mestari Tikkua.
" Cecilia, olen päättänyt että sinä menet Mestari Tikun koulutukseen. ", Clyde sanoi sitten tyttärelleen, jonka ilme muuttui yht äkkiä hämmentyneeksi ja vihaiseksi.
" Sinulla ei ole oikeutta päättää minun asioistani! Olen itse itseni hallitsija, ja päätän, mitä teen! Ja nyt minä sanon että ei! ", nuorukainen alkoi huutamaan vihaisella äänellä. Hän ei pitänyt yhtään ajatuksesta joutua oman valtakuntansa ulkopuolelle. Neito laittoi kätensä puuskaan ja odotti vastausta.
" Joskus on vain tehtävä jotain, mistä ei ehkä itse niin pitäisi. Olen isäsi, ja olen päättänyt laittaa sinut Tikku-sensein oppiin. Siitä on sinulle vielä loppupeleissä paljon hyötyä. ", Clyde yritti selittää tyttärelleen, mikä ei kuitenkaan meinannut auttaa. Cecilia näytti hyvin tyrmistyneeltä.
" Tämä ei ole reilua! En halua joutua pois omasta valtakunnastani! Miksi oikein haluat lähettää minut pois? Haluatko vain että vampyyri vereni herää jossain muualla kuin valtakunnassa? ", hän puhui vihaiseen sävyyn, ja halasi kovempaa sylissään olevaa pupu-pehmolelua. Hänen silmistään saattoi huomata pienen itkun alun.
" Tästä ei neuvotella. Lähdette samantien. Paikka on kaukana, mutta matka sinne on lyhyt, onhan meillä oma aikaporttimme. " , Clyde sanoi ottaen tyttärensä kädestä kiinni, ja näytti Mestari Tikulle tietä. Cecilia huusi minkä kerkesi tuon isän raahatessa häntä mukanaan.
" Tämä on pöyristyttävää! Minä olen prinsessa, ja minua ei kohdella näin! Mistä veto että olet pakannut minulle aivan surkeita vaatteita, ja jättänyt samalla kaikki koruni tänne! Voi että minä vihaan tätä! ", nuorukainen huusi vihaisesti, surullisesti, ehkä jopa hiukan peloissaan. Hän mietti, minne oikein oli joutumassa.

Mestari Tikku, Clyde ja Cecilia saapuivat pian aulaan, jonne aikaportti aina luotiin. Cecilia istui lattialle kädet puuskassa, hän ei meinannut lähteä. Clyde lausui jonkinlaisen salasanan, tai loitsun, joka avasi portaalin ihmisten maailmaan.
" Noniin. Kiitos vielä kerran Tikku-sensei, että otat tyttäreni koulutukseesi. Toivon ettei hänestä ole liikaa haittaa. " , Clyde kiitti ja kumarsi. Mestari Tikku nyökkäsi, kääntäen katseensa kauempana lattialla istuvaan Ceciliaan. Clyde käveli tytön luokse, nosti syliinsä ja vei portaalin luokse.
" Ei ei ei! Minä en mene! ", nuorukainen huusi, mutta joutui kuitenkin Portaalin uhriksi.

Meni hetki, ja he olivat New Yorkissa. Cecilia katsoi ympärilleen ihmeissään.
" Tämä siis on ihmisten maailma! Voi että kun on ankeaa! Miten tällaisessa paikassa voi edes asua! ", hän huudahdi nousten seisomaan maasta. Cecilia tunsi olonsa hiukan turvattomaksi, tuntemattomien henkilöiden kanssa, ja uudessa paikassa. Hän käänsi katseensa Mestari Tikkuun.
" Miksi isä halusi minut oppiisi? Enkö muka ole tarpeeksi hyvä näin? ", hän kysyi apealla äänellä, ja halasi kovempaa pehmopupuaan, peloissaan kun hän oli.
" Isäsi haluaa sinusta taistelijan, että voit vielä jonakin päivänä puolustaa perhettäsi. ", Mestari Tikku sanoi. Cecilia tuhahti pienesti, muttei sanonut enää mitään.
" Minusta tuntuu etten kyllä sopeudu tänne. Täällä on niin erinlaista, jopa ilma tuntuu todella kostealta! ", nuorukainen valitti kävellen hiukan tällä kujalla.
" Kyllä sinä vielä sopeudut, mutta mennään nyt kotiin, saat tavata poikani. ", Tikku sanoi, ja Cecilia käänsi epäilevän katseensa Senseihin.
" Sinulla on... Poikia? ", hän kysyi sitten kohottaen toista silmäkulmaansa.
" Kyllä, neljä kappaletta. ", vastasi Mestari Tikku. Cecilia käänsi sitten epäilevän katseensa pois.
- Mitähän eläimiä ne sitten ovat, kun kerran tuo on rotta... - , Cecilia mietti hiukan naurahtaen. Hän katsoi minne Tikku oli menossa, ja varovasti seurasi häntä.

Jatkuu.
avatar
Cecilia

Nainen Viestien lukumäärä : 37
Ikä : 20
Registration date : 14.10.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://fanfictions-bykatsu.blogspot.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty Su Joulu 26, 2010 12:17 am

Itekin ajattelin et vois täs kirjottaa taas yhden TN storyn teidän iloks Very Happy
Purppuraninja
-Tää on sit viimeinen varotus. Jos sä sanot vielä kerran et Mandyyn ei voi luottaa mä en takaa mitä tapahtuu, Raph ärjäisi Leolle, otti nahkatakkinsa ja lähti ulos.
Raph käveli jonkun aikaa kadulla potkiskellen peltipurkkia edellään kunnes huomasi eräällä kujalla Purppuralohikäärmeet.
- Eiköhän noista saa vastusta, Raph ajatteli ja otti esiin sainsa. Raph hyökkäsi Purpplohikäärmeiden kimppuun.
Raph ehti hakata Purppuralohikäärmeistä noin puolet, kun hän kuuli äänen takanaan.
- Sulla on makeet liikkeet, yksi punkkareista sanoi.
- Täh? Raph kysyi ja kääntyi häneen päin.
- Jeah! Susta olis lohikseks ihan tosi, punkkari sanoi.
- Ääh, painu suohon, Raph hymähti, mutta jäi miettimään kaverin sanoja.
" Makeet liikkeet. Susta olis lohikseks."
Raph tuli siihen johtopäätökseen, että kannattaisi lähteä Purppuralohikäärmeiden matkaan. Hän saisi mahdollisuuden hakata Hunni. Raph lähti siis Purppuralohikäärmeiden mukaan. Päästyään tukikohtaan punkkarit johdattivat Raphin Hunnin luo.
- Pomo, me löydettiin yks tyyppijoka haluis liittyy meihin, yksi punkkareista sanoi.
Kun Hunni tajusi, kenestä oli kyse, hän tarttui Raphia rinnuksista ja työnsi seinää vasten.
- Vai löysit piilopaikkamme. Luulenpa, että veljesi löytävät sinut pian roskalaatikosta palasina, Hunni sanoi ja oli valmis repimään Raphin palasiksi.
Punnkarit ehtivät kuitenkin estämään Hunnia.
- Relaa, pomo. Siit vois olla apua, punkkari sanoi.
Hunni päästi irti Raphista.
Punkkarit selittivät Hunnille kaiken. Sitten yksi kääntyi Raphin puoleen.
- Sä pääset eroon kaikista säännöistä jos liityt meihin, Hän sanoi.
- Ei sääntöjä, Raph ajatteli.
- Okei mä liityn teihin, Raph sanoi.
Hunni ei ollut oikein innoisaan uudesta jäsenestä, mutta hänellä oli ässä hihassaan.
- Hei! Ootteks te nähny Raphia, Leo kysyi parin päivää myöhemmin.
Raphia ei ollut näkynyt riidan jälkeen pariin päivään.
- Mua huolestuttaa. Mä lähden etsimään. Jääkää te kaks tänne jos se sattuu palamaan, Leo sanoi ja veti farkkutakin ylleen.
Pian Leo käveli jo kadulla etsien Paphia.
- Raph! Missä sä oot? Leo huusi.
Hän käveli eräälle syrjäkujalle.
Äkkikä hänen kimppuunsa kävivät Purppuralohikäärmeet. Leo aikoi vetää esiin miekkansa mutta huomasi, että hän oli unohtanut ne. Leo oli yksin ja aseeton vastassaan Purppuralohikäärmeet.
- Ois sittenkin pitäny pyytää kundit mukaan, Leo mutisi.
Vähän myöhemmin Leo makasi häkin lattialla pahasti mustelmilla.
Hänet oli hakattu ja sitten raahattu Purppuralohikäärmeiden tukikohtaan.
Leo kuuli kun Hunni puhui mikrofoniin: - Se joka voittaa kaikki joukkotappelussa, saa mahtavan palkinnon.
- Se palkinto oon varmaan mä, Leo ajatteli.
Syntyi melkoinen rähinä.
Raph väisteli lyöntejä ja potkuja ja itse jakoi niitä joka suuntaan.
Pikapuoliin Raph seisoi punkkarikasan päällää ja ktasoi Hunnia.
- Noniin, Se palkinto, Raph sanoi ja sipais otsaltaan hikipisaran.
- Selvä se. Hei te kaksi! Raahatkaa se vanki tänne, Hunni huusi
Pari punkkaria tuli Leoa mukanaan raahaten. He heittivät Leon Raphin eteen.
- Leo, Raph huudahti hämmästyneenä.
- Juuri niin. Sinun palkintosi on hakata tuo poika hengiltä, Hunni sanoi.
- Raph, älä tee sitä, Leo kuiskasi kivuliaasti.
Raph tuijotti Leoa. Sitten hän veti esiin sainsa. Leo sulki silmänsä ja odotti saita niskaan, mutta mitään ei tapahtunut.
Sen sijaan Raph oli heittänyt toiseen saistaan Hunnin jalkoihin.
- Kuule Hunni! Mä voin tehdä mitä vaan Purppuralohikäärmeenä, mut en hakkaa broidia! Raph huusi ja hyökkäsi parin punkkarin kimppuun.
Leo koitti nousta hälinän turvin, mutta sai tiukan iskun leukaansa Hunnilta niin, että lensi pakkilaatikoita päin. Leo nousi hoiperellen pystyyn, mutta lysähti polvilleen, kun Hunni iski nyrkkinsä suoraan hänen vatsaansa.
- Sano hyvästi ninja, Hunni sanoi ja aikoi antaa viimeisen iskun kun Raph ilmaantui paikalle. Raph iski tiukan kierrepotkun Hunnin leukaan, sitten hän tulitti sarjatulella iskuja Hunnin vatsaan ja hyppäsi ilmaan iskien potkun suoraan Hunnin naamaan. Hunni kaatui kanveesiin.
- Sori Hunni. Mä on Teinininja en Purppuralohikäärme, Raph sanoi.
Sitten hän auttoi Leon pystyyn ja häntä tukien Raph häipyi Purppuralohikäärmeiden tukikohdasta.
Vähän matkaa käveltyään he pysähtyivät
- Leo, mä oon pahoillani. Jos me ei oltais riitaannuttu mä en olis koskaan liittynykään lohiksiin, Raph sanoi.
- Ei se mitään ja kiitti, kun pelastit mut, Leo sanoi.
Raph vilkaisi kuuta ja hymähti: - Mä taidan olla eka Purppuraninja

PS: Kommentit ois kivoja Smile

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Cecilia lähetetty Su Joulu 26, 2010 4:39 am

Tein pienen esittelyn ' pikku Ceciliasta '. Cecilia on siis oma hahmoni,nämä tiedot eivät tosn päde enää sitten nuoruus ja aikuis iällä, teen uudet sitten kun tarina etenee.

Nimi: Cecilia LockWood
Ikä: Tässä tarinassa noin 9-vuoden paikkeilla.
Skp: Tyttö
Laji: Cecilia on niin sanottu " puoliverinen ", hänen isänsä on kutakuinkin ihmisen, mutta äiti oli vampyyri. Cecilia on perinyt äidiltään vain suipot korvat, ja hampaat. Myöhemmin kuitenkin hänen " vampyyri verensä " herää, mutta hän ei kuitekaan ole riippuvainen verestä. Cecilia voi syödä normaalia ruokaa muiden tavoin, mutta joskus ' veri ottaa hänessä vallan '.
Luonne: Cecilia on hienostunut, lellitty ja itsepäinen tyttö. Hän on tottunut saamaan kaiken haluamansa, ja suuttuu hyvin paljon jos ei saa tahtoaan läpi. Hän on perheensä nuorin, ja ainut tytär, siksi lellitty. Hän on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin huumorintajuinen, luottavainen, mutta melko aggressiivinen ja suuttuu helposti. Hän saattaa näyttää hennolta kuin höyhen mutta ulkonäkö pettää, neidiltä löytyy voimaa. Hän luovuttaa hyvin helposti, eikä aina jaksa yrittää asioita, jos ei onnistu heti ensimmäisellä kerralla. Onnistuessaan jossain hän on hyvin iloinen.
Muuta / faktaa:
- ( Ainakin tarinan alussa )Hänellä on nuorena lyhyt ruskea polkkatukka. Vihreät suuret silmät, ja käyttää punertavaa mekkoa, johon on sidottu kaksi vaaleanpunaista rusettia. Hän käyttää myös tiaraa ja kaikenlaisia koruja.
- Kuljettaa melkein kaikkialla mukanaan vaaleanväristä pehmopupua.
- Kolme veljeä: Riven, Aoko ja Yuki. Isä Clyde, äiti Carrera.
- Hänen äänensä on tyttömäinen, muttei mikään kauhean kimeä.
- Ei oikein tykkää siitä, että häntä komennellaan.
- Pitää paljon lukemisesta, ja on oppinut jo kuuden ikäisenä lukemaan.
- Hän on erään maan tuleva prinsessa.
Menneisyys: Cecilia oli odotettu lapsi. Tiedettiin että kuninkaallisen perheen neljäs lapsi tulisi olemaan tyttö. Cecilia kasvoi ensimmäiset kolmevuotta äitinsä ja isänsä hoivissa, kunnes Carrera, Cecilian äiti, katosi. Hän ei enää palannut. Tämän takia Cecilia joutui elämään veljiensä ja isänsä kanssa.
Cecilialle kerrottiin paljon tarinoita vampyyreista, ja hänen suuri haaveensa on aina ollut tulla kunnon vampyyriksi. Tämä pikkuruinen haave kuitenkin särkyi tuhansiksi kappaleiksi kun hänelle kerrottiin tuon olevan vain puoliverinen, eikä ollut ollenkaan varmaa heräisikö hänen sisäinen vampyyriutensa koskaan. Hänelle ei kuitenkaan koskaan kerrottu, ettei puoliveriset voisi saada koskaan lapsia, Cecilian suuri haave oli myös saada isona oma perhe.
Cecilia on aina viihtynyt parhaiten Yukin ja Aokon seurassa, kovismainen Riven oli aina vain ärsyttämässä häntä. Yuki oli rauhallinen ja tiesi paljon tarinoita, joita neito mielellään kuunteli. Aoko taas oli hyvin dramaattinen, ja tykkäsi esittää tilanteita ja näytelmiä, mikä miellytti Ceciliaa. Rivenin kanssa hänellä on aina ollut sitä 'sisarusten välistä rakkautta ', eli he suunnilleen vain riitelevät keskenään, tilanteessa kuin tilanteessa.
Jos Cecilian äiti ei olisi lähtenyt, ei tytöstä olisi varmaankaan tullut tällaista lellipentua. Hänen isänsä varmaan osittain laittoikin tyttärensä Mestari Tikun oppiin, että hänen asenteensa ja luonteensakin muuttuisi.

avatar
Cecilia

Nainen Viestien lukumäärä : 37
Ikä : 20
Registration date : 14.10.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://fanfictions-bykatsu.blogspot.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  .:TMNTGIRL:. lähetetty Su Joulu 26, 2010 9:12 am

Ninjatar kirjoitti:Itekin ajattelin et vois täs kirjottaa taas yhden TN storyn teidän iloks Very Happy
Purppuraninja
PS: Kommentit ois kivoja Smile

Ok täältä pesee:

+Raph halus piestä Hunnin
+Raph pieksi Hunnin
+Raphist tul Purppuraninja
+Se autto omaa broidiaan

-/+ Yhes kohtaa luki Raphin sijasta Paph
avatar
.:TMNTGIRL:.

Nainen Viestien lukumäärä : 262
Ikä : 20
Registration date : 10.12.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  turtlestypy lähetetty Ma Joulu 27, 2010 3:28 am

Kun aurinko nousee liian aikaisin

(Juu, tämä on semmoinen jännä ficci, liittyy omaan roolipelihahmooni Sachi Ishidaan, joka ei ole tässä ropessa, mutta saattaa tulla tähän ropeen...)

Sachi heräsi jo aikaisin aamulla, ennen auringonnousua. Kylmä ilma huokui sisään avonaisesta ikkunasta, linnut vasta aloittelivat laulujaan. Ulkona tuuli, taivas oli harmaa. Nainen kohotti päätään kohdatakseen toisen tummat hiukset vierellään. Myrkyttäjä käytti arvokkaita minuutteja miettiäkseen kuka mies oli ja mitä oli tapahtunut, kunnes se iski häneen.
Raphael.

He olivat kai palanneet yökerhosta myöhään yöllä samaa matkaa, päätyneet kaiken kiusoittelun jälkeen jostain syystä miehen kotiluolalle hieman humalassa. Tai ehkeivät humalassa, mutta jonkinlaisessa huumassa, olipa sen aiheuttaja ollut sitten jokin Sachin (alkoholittomassa) juomassa tai intohimo joka oli herännyt pimeässä yössä aivan liian vahvana. Kai se oli ollut jonkinlainen taistelu uskalluksesta, mutta he olivat löytäneet itsensä vuoteesta, toki yhä toisiaan kiroten, kiskomasta vaatteitaan kylmälle lattialle. Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, sitä Sachi ei tiennyt. Tai tiesi, muttei halunnut muistaa. Joka tapauksessa hän oli nukahtanut vihaamansa miehen kainaloon ja herännyt vasta nyt.

Nainen katsoi vierellään nukkuvaa ihmistä pitkään. Hän oli aina vihannut miestä sydämensä pohjasta, ja tunne oli kaiketi ollut molemminpuolinen. Raphael oli itsepäinen kuin härkä, itsekäs, itserakas ja kerta kaikkiaan raivostuttava, raivostuttavan sanavalmis. Mies ei ollut ohjailtavissa tai määräiltävissä, ei vaikka Sachi kuinka oli yrittänyt. He olivat riidelleet ryhmän asioissa vähintään sata kertaa, jokainen turtlesien kokous oli tainnut päätyä huutoon ja raivoamiseen, jonka seurauksena Sachi oli kerran jopa paiskannut kännykkänsä seinään niin kovaa että se oli hajonnut. Useammin kuin yhden kerran hän oli puristanut kätensä miehen kaulalle aikeinaan kuristaa tämän kuoliaaksi, mutta päätynyt itse lähintä seinää vasten tai sitten Leonardo oli tullut heidän väliin selvittääkseen asian. Kymmeniä kertoja hän oli uhannut tehdä rikosilmoituksen pahoinpitelystä, mutta mies oli estänyt sen toteamalla kylmästi, että Sachi ne sakot hänen sijastaan saisi. Mies oli, hitto soikoon ollut aina oikeassa, eikä Sachi ollut ainuttakaan kertaa kävellyt kokouksesta suoraan poliisiasemalle.

Miksi hän sitten oli nyt tässä? Ehkä Sachi, kaikista vastaväitteistään huolimatta, ihastui liian helposti. Vai oliko hän vain ollut liian yksin ja Raphael oli hyökännyt kiinni? Myrkyttäjä ei tiennyt, hän muisti vain pakahduttavan intohimon ja rakkauden purkauksen mielessään, kun he olivat viettäneet iltaansa suositussa yökerhossa. Sachi oli katsellut vuoretellen tanssilattialla juhlivia, onnellisia pareja ja Raphaelin tummia, rohtuneita huulia tietämättä, mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Hän oli vilkaissut muutaman kerran tämän silmiin ja nähnyt saman odottavan, kylmyyden peittämän intohimon. Muutamaa hetkeä myöhemmin he olivat kadottaneet viimeisetkin järjenrippeensä ja tehneet päätöksen siirtyä muiden juhlijoiden joukkoon tanssilattialle. Sachin sydän oli lyönyt epänormaalin kiivaasti ja Raph oli vetänyt hänet lähelleen, liian lähelle. Lopullisesti jää oli murtunut vasta miehen kotiluolan ovella.

Myrkyttäjä nosti varoen jalkansa sängyltä lattialle. Hänen valkea puseronsa lojui alusvaatekasan päällimmäisenä, housut olivat jossain ja kallisarvoista myrkkyä (ja hänen lompakkonsa ja puhelimensa) sisältävä laukku ovensuussa. Nainen pukeutui lähes äänettömästi, valvoen ettei Raphael vain herännyt. Sitten hän haki laukkunsa ja kaivoi yhden pienen neulan sormiinsa, astui sängyn vierelle. Näin ei olisi pitänyt - ei, ei olisi ikinä saanut käydä. Hän ei olisi saanut edes heikolla hetkellään rakastua kehenkään, varsinkaan juuri tähän mieheen. Ei ikinä.

Neula sormien välissä oli kylmä, teräs tuoksui makealta, kun myrkyttäjä katsoi sen vaaleaan nesteeseen. Helppoa, hänen täytyisi vain löytää kaulasuoni, kohde pysyi paikallaan, kukaan ei ollut hoputtamassa eikä sotkemassa suunnitelmaa. Aikaa riittäisi kyllä. Hän oli tehnyt sitä niin usein. Jos joku oli maksanut murhasta, hän oli tehnyt sen, hiipinyt yöllä uhrin huoneeseen ja pistänyt neulan ihon lävitse, antanut uhrin kuolla rauhassa. Ei tämä ollut sen erilaisempaa. Jos hän jättäisi miehen eloon, muisto olisi aina hänen silmiensä edessä. Tämä olisi helpompaa, paljon helpompaa. Mutta Sachi ei pystynyt siihen.

Myrkyttäjä käänsi kasvonsa pois, Raphaelin rauhalliset kasvot olivat liian kauniit ja liian pehmeät. Nainen tunsi hengityksen ihollaan ja värähti. Hänen olisi pitänyt murhata veriveitsi nyt, tehdä kuten aina ennenkin. Mutta hän ei kyennyt. Mies ansaitsi elää, kukaan ei ollut maksanut hänelle murhasta. Ei edes Leo, Don tai Mikey. Ja vaikka Sachi maksaisi itselleen, se ei olisi sama. Sachi oli ehkä menettänyt kunniansa, mutta silti se ei oikeuttanut tappamaan. Ei tällä kertaa. Nainen kaappasi laukkunsa, juoksi ovelle ja siitä ulos, hiljaiseen rappukäytävään.

pelastetut ei muista meitä enää
sinulle annan mahdollisuuden elää


Raphael heräsi vasta oven kolahdukseen. Hän käänsi kylkeään tervehtiäkseen Sachia, mutta tajusi naisen kadonneen. Se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.


//Lyhyhkäinen yhdenillan pikkuficci jolle tuskin on luvassa jatkoa. Sen sijaan lisää tekstiä näistä kahdesta tulen varmasti kirjoittamaan Wink //
avatar
turtlestypy

Nainen Viestien lukumäärä : 105
Ikä : 21
Registration date : 27.10.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Sweetdonnie lähetetty La Tammi 01, 2011 9:29 am

Minusta tuo sinun tekstisi oli hyvää ja mielenkiintoisesti kerroit... Kun luin tuota sinun tarinaasi turtlestypy, niin minulle tuli aika ahdistava olo... Mutta tarina oli hyvä! Lisää tämmöisiä!!!
avatar
Sweetdonnie

Nainen Viestien lukumäärä : 35
Ikä : 22
Registration date : 21.04.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty Ti Tammi 04, 2011 12:19 am

Tää on Sanziolle Very Happy
Ninjattaren sydän
Pojat liikkuivat katoilla keskellä yötä niin kuin ninjat yleensä. Äkkiä heidän eteensä ilmestyi Silppurin oppityttö Mandy. Mandy veti esiin tikarinsa ja valmistui taisteluun. Pojat vetivät myös aseensa esiin ja valmistuivat taisteluun. Äkkiä Raph työntyi veljiensä eteen.
-Mä hoidan tän jätkät, Raph sanoi ja käveli kohti Mandya
-Raph mitä sä meinaat? Leo kysyi ihmeissään.
Rap ei vastannut vaan käveli Mandyn luo. Raph katsoi Mandya suoraan silmiin.
-Raph hoitele se! Leo huusi.
Mandy yritti paeta kun Raph tarttui häntä ranteesta.
-Mandy mä ra..., Raph ei ehtinyt pidemmälle kun Mandy samassa suuteli häntä. Leo, Don ja Mike tuijottivat ällistyneinä.
-Olet vallassani, Mandy kuiskasi.
Samassa Raph hyökkäsi veljiensä kimppuun. Raph iski Donin ja Miken pois tieltään ja syöksyi Leon kimppuun. Hän iski Leon tainnoksiin ja raahasi hänet Mandyn luo.
-Nähdään taas pojat, Mandy sanoi ja paiskasi maahan savupommin. Mandy katosi Raphin ja Leon kanssa. Don ja Mike katsoivat toisiaan.
-Mitäs nyt tehdään? Mike kysyi.
-En mä tiedä. Hei mikäs toi on? Don sanoi ja osoitti katossa olevaa tummanpunaista tahraa. Don otti esiin koeputkilon ja raaputti tahran irti. Myöhemmin luolassa Don tutki ainetta labrassa. Se paljastui Havajilaisen köynnösliljan myrkyksi.
-Eiks toi ole sitä samaa tavaraa kuin myrkkysumatin huulissa. Yks roisto Oikeusryhmä sarjiksissa, Mike sanoi.
Samaan aikaan Leo palasi tajuihinsa hylätyssä rakennuksessa ranteista kahlittuna putkistoon. Silloin Mandy ja Raph ilmaantuivat paikalle.
-Ai palaist jo tajuihisi, Mandy sanoi.
-Mitä sä teit Raphille, Leo kysyi yrittäen kiemurrella vapaaksi
-Koloksiinia sisältävä huulipuna. Baxter Stockmanin kehittelemä, Mandy sanoi vetäen huulipunapuikon yönsä poimuista.
Leo yrtti potkaista puikon hänen kädestään, mutta Raph syöksyi estämään iskun.
Mandy ja Raph lähtivät huoneesta jättäen Leon rimpuilemaan ketjuissa.
Vähän myöhemmin Don ja Mike konttasivat ilmastoinnissa yrittäen löytää Raphin ja Leon. Samassa Don huomasi eräästä luukusta Mandyn ja Raphin. Mandy näytti sivelevän jotain tikariinsa ja alkoi lähestyä Raphia selän takaa aikoen iskeä tikarinsa Raphin selkään Don ja Mike hyppäsivät alas ilmastoinnista. Ennen kuin Raph ennätti tehdä mitään Don iski hänet tainnoksiin. Mandy veti esiin savupommin ja paiskasi sen lattialle kadoten savuun. Savupommi katoaminen aiheutti tulipalon.
-Häivytään täältä! Raph ala tulla! Don sanoi ja oli jo menossa.
-Menkää te edeltä! Mun täytyy löytää Leo! Raph sanoi ja syöksyi toiseen suuntaa. Raph etsi Leoa liekkien keskeltä.
-Leo. missä sä olet? Raph huusi. Äkkiä kuului heikko ääni:
-Täällä
Raph juoksi äänen suuntaan ja löysi Leon. Hän heilautti Leon olkapäälleen ja alkoi etsiä ulospääsytietä
-Sinun...pitää....jättää minut. Itsesi...takia, Leo sanoi heikosti ja yski.
Raph ei kuunnellut vaan syöksyi lähimmästä ikkunsata ulos seuraavan talon katolle. Hän laski Leon katolle ja yritti saada hänet virkoamaan.
-Leo herää. Herää nyt, Raph sanoi.
Leo ei vastannut. Raph laski katseensa ja hyppäsi alas katolta
Vähän myöhemmin raph istui huoneessaan luullen Leon kuolleen.
-Anteeksi Leo, Raph mutisi
Samassa häne4n huoneeseensa tulivat Don, Mike ja Leo joka oli elossa.
-Leo oot elossa! Raph huudahti
-Tietty. Et sä musta niin helpolla eroon pääse, Leo sanoi huvittuneena
PS. Kommentit ois kivoja Smile

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  SanZio lähetetty Ti Tammi 04, 2011 5:05 am

Hyvä stoori oli : D Vähän lyhyt mutta hyvä ; )
avatar
SanZio

Nainen Viestien lukumäärä : 58
Ikä : 21
Registration date : 13.11.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://p1.foorumi.info/dstm/index.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  .:TMNTGIRL:. lähetetty To Tammi 06, 2011 9:56 pm

Muuten hyvä mut tää jäi päähän pyörii: Miten helv*tissä Raph vaa nakkaa Leon olkapäille vaiks on laitettu putkiin kiinni???

P.S. Oot hyvä tekee tarinoita jatka samaa rataa! Cool
avatar
.:TMNTGIRL:.

Nainen Viestien lukumäärä : 262
Ikä : 20
Registration date : 10.12.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  .:TMNTGIRL:. lähetetty Pe Tammi 07, 2011 12:03 pm

Teinny tälläsen "romanttisen" pätkän.

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ OSA 1

On harvinaisen hiljainen yö New Yorkin kaduilla kunnes alkaa kuulua iloisia huutoja. "Juhuu! Veljet meidän täytyisi tehdä näin useamminkin" mike sanoi ja pysähtyi. "Minun skeittilauta on taatusti koko kaupungin... eiku MAAILMAN paras! AUH!" "Mutta sen omistaja on ainakin..." Raph ei ehtinyt sanoa loppuun kun alkoi kuulua tappelun ääniä. "Wow! Katsos tuota! Tyttö vastaan 15 purppuralohista." Mike osoitti alas katolta. Tuo tyttö oli alakynnessä. "No mitä sinä tölläät! Autetaan häntä!" Raph karjaisi ja hyppäsi purppuralohikäärmeiden sekaan. "Hei jätä mullekki" Mike huusi Raphille joka oli kerennyt pieksemään jo monta loharia. "Häivytään! Emme pärjää heille!" huusi eräs arpinaamainen mies jolla oli vihreä irokeesi. Eräs toinen mies irrotti otteensa jo aiemmin mainitusta tytöstä joka oli tällä hetkellä tajuton. Tytöllä oli pitkä musta tukka, musta toppi ja neon-siniset farkut. "Otetaan tyttö mukaan."Mike sanoi samalla kun vilkaisin ympärilleen. "Miks?" Raph kysyi. "Hänet täytyy saada jonnekkin muualle ja emme tiedä missä hän asuu." Mike sanoi. "Hyvä pointti." Raph nosti tytön syliinsä ja he lähtivät.

"Humenta." Sanoi jonkun ääni. "Hm..Mitä?" Tyttö kysyi. "Sanoin huomenta." Don toisti ja kääntyi Miken ja Raphin suuntaan. "Löysimme sinut eilen. Mitä purppuralohikäärmeet sinusta halusivat?" Raph kysyi.
"Ai. Olen Yuki. Yuki Hinamori ja isäni ja isäni..."
"Isäsi?" kysyi Leo. Hänkin oli tullut paikalle.
"...oli tiedemies. Luulen että loharit jahtasivat minua joko siksi että luulivat minun olevan yhtä rikas kuin isäni tai siksi..." Yuki huokaisi. "..olen yksi hänen koekaniineistaan. Hänet murhattiin lähiaikoina koska hän ei kertonut olinpaikkaani." Yuki sanoi ja hänen poskellensa valui kyynel.
"Karua." Mike totesi ja Raph läimäisi häntä takaraivoon. "AUH! Taasko?" "Ku et sinä kerrasta opi." Raph murjaisi ja lähti paikalta. "En usko että voisin elää kunnolla jos Tikku murhattaisiin lähiaikoina." Leo sanoi. "No esittelen meidät. Minä olen Leonardo ja hän joka lähtijuuri on Raphael." Leo sanoi. Hän oli huomannut että halusi olla Yukin kanssa no enemmän kuin ystäviä. "Muuten mitä isäsi testasi sinuun?" Don kysyi pelkkää uteliaisuuttaan. "Muodonmuutosgeeniä. Hän jauhoi aina kuinka siistiä olisi jos ihmiset voisivat muuttua miksi tahansa eläimiksi. Mutta jos sallitte menen nukkumaan."

On aamu. Taustalla kuuluu hiljainen kuorsaus. Yuki muisti olevansa Leon huoneessa. Ainakin Leo nukkui häntä vastapäätä sohvalla. Leo oli antanut Yukin nukkua sängyllä. Yuki katsoo Leoa haltioituneena. "Äsh. Mikä minua vaivaa? En voi ihastua henkilöön jota en edes tunne." Yuki mutisi hiljaa. Hän halusi mennä Leon viereen nukkumaan ja käpertyä hänen kainaloon. "Minähän seukkaan jo Rikun kanssa... Äh! Miksi?" Yuki kysyi itseltään mielessään. Hän päätti nousta ja kun hän oli päässyt ovelle asti kuului Leon ääni. "Minnekkäs olet matkalla?" "Alas. Anteeksi jos herätin." "Eipä tuo mitään. Tulen pian perässä." Leo sanoi ja hymyili Yukille. Yuki hymyili takaisin. Tätä ei voi perua. Hän oli ihastunut Leoon.
Kun Leo saapui oli mestari Tikku Yukin kanssa aamiaisella. Yuki huomasi Leon katselevan häntä. Hän hymyili. Leo hymyili myös mutta hän oli sekaisin tunteistaan Yukia kohtaan. Mutta varmaa oli se että se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

P.S. Arvostelkaa mun stoori joka ei oo mistään kotosin.
avatar
.:TMNTGIRL:.

Nainen Viestien lukumäärä : 262
Ikä : 20
Registration date : 10.12.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  katjuska xD lähetetty Pe Tammi 07, 2011 12:11 pm

mikä stoory ! raph ja LEo pihkassa samaan henkilöön! Yuki pihkassa leoon! raph tajuaa sen pian... Pakko tietää mitä tulee seuraavaksi! > DD
avatar
katjuska xD

Nainen Viestien lukumäärä : 118
Ikä : 26
Registration date : 07.06.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Cecilia lähetetty Pe Tammi 07, 2011 1:49 pm

Sain jonkun ihme innoin kirjoittaa one-shotin Manan muistoista :'D Tässä kertautuu mukavasti suurin osa omista hahmoistani, saatte pienen selon siitäkin. Koska en ole saanut seuraavaa osaa Cessun menneisyyteen, yritän herätellä tällaisilla pikku tarinoilla intoa kirjoittaa lisää siihen cessun menneisyyteen.
Tarina on kuvitteellinen, Manan tulevaisuus ei luultavasti ole todellakaan sellainen, että hän asuu jossain vanhassa talossa, saati sitten kasvattaa pitkät hiukset, tai erakoituu. Toivottavasti ymmärrätte pointin XD

Kun mietin sitä, mitä olin, se saa minut hymyilemään. Niin, siitä on kauan, tai miten sen nyt ottaa, onko 30 vuotta kovin pitkä aika? Muistikuvani lapsuudestani ovat huonoja, mutta aina kun avaan tummanvärisen kuvakansioni, ja katselen kuvia, se tuo mieleeni monia kultaisia muistoja. Muistoja menneisyydestä, muistoja ajasta, jolloin osasin iloita pienistäkin asioista.
Tämäkin kuva... Siinä on ystäväni Maki. Tyttö, paras ystäväni, jos tarkennetaan hieman. Tämäkin kuva on vain yksi niistä lukuisista, ilointäytteisistä hetkistä, joita vietin hänen kanssaan. Ehkä parhaiten muistan sen, kun hän kerran kiroili, ja pesin hänen suunsa saippualla. Heh, sen siitä saa kun kiroilee yhdeksän vuotiaana, minun kuulleni. Niin, ja voi sitä pöhköä! Hän oli niin rakastunut siihen idiootti Kakeruun, siihen kattiin, joka taasen oli lääpällään minuun. Voi niitä lukuisia hetkiä, kun annoin sille Kakerulle selkään, en koskaan pitänyt hänestä. En ainakaan sillä tavalla. Niin, ja tuli mieleen, kun muutin tahallani Kakerun katiksi, ja kun hän muuttui takaisin ihmiseksi, tönäisin ' vahingossa ' Makin hänen syliinsä, ja hän muuttui taas katiksi. Voi että sitä naurukohtausta, minkä sain. Maki huusi minulle monta kertaa tämän tapahtuman jälkeen, muttei silti koskaan kiistänyt sitä, etteikö muka olisi jotenkin kiitollinen, että niin tapahtui. Hmm, tuokin on vain yksi kokemus muiden joukossa. Mitenköhän Makilla menee nykyään? Onkohan hän yhdessä sen katin kanssa?
Kas, Steele, Donna ja Delia. Kolmikko olivat keskenään sisaruksia, minulle he ovat serkkuja. Steele, voi miten ärsyttävä sinä oletkaan. Aina vain ärsyttämässä minua, kaikin tavoin. Oletkohan muuttunut ollenkaan? Hah, tuskin, sinä et vain voi muuttua. Mutta muistan, kun minä opetin sinua luistelemaan. Se ei ollut aluksi helppoa, kun et ylpeytesi takia meinannut tulla edes jäälle. Mutta toivottavasti muistat minut siitä, että olen opettanut sinua, edes jossain asiassa. Serkku.
Donna, voi sinua wicca parkaa. Olit ihanan herttainen, ja pirteä tyttö. Ehkä lempiserkkuni. Suren edelleen sitä, miten muistisi jouduttiin poistamaan, etkä enää koskaan tule näkemään minua, tai muita sukulaisiamme. Missähän elät tätä nykyä? Tuulitukka, siis Royce, hän on niin varmasti miehesi, tiedän sen. Sinun muistiasi ei poistettu, muistat meidät vieläkin. Tiedät asuinpaikan, ja muistat kaiken, mitä silloin tapahtui. Olen lukenut sinusta, olet etevä urallasi, ja myös hyvin fiksu. Kaikki ne lukuiset naurukohtaukset. Autoin sinua aina läksyissä, jos et osannut jotakin. Helppohan se minun oli, löysin kaapistani vanhoja koulukirjojani, joissa oli valmiina vastaukset. Hah!
Pikku Delia, sinä vaaleanpuna hiuksinen hissukka! Sinä olit niin söpö. Tykkäsit niin paljon auttaa kaikkia, vaikka yleensä onnistuit vain sössimään kaiken. Osasit kuitenkin aina nauraa omille mokailuillesi, ihailtava piirre, niinkin nuoressa. Seurasit minua aina kuin ankanpoikanen, joka paikkaan. Voi sinua, kun silloin itkit kun lähdin kouluun. Olisit halunnut mukaan, mutta olit liian nuori. Nytkin olet vasta 20-vuotias, jos oikein muistan.
Miki ja Nikita! Melkein jo unohdinkin teidät! Ei vaineskaan, ei teitä voi noin vain unohtaa. Te humoristiset, aina nauravat sisarukset. Missähän te mahdatte nyt olla? Tehän lupasitte olla ina yhdessä. Pidittekö te lupauksenne? Miki, aina sinä hivuttauduit seuraani, ja yleensä vain siksi, että olin hyvä taistelija. Opetin sinulle paljon hyödyllisiä taitoja. Muuten, vielläkö sinulla on se minun piirrustuskirjani, jota silloin lainasit?
Nikita, voi sinua yli söpöä lapsosta! Tykkäsit niin paljon lainailla kaikkien vaatteita, varsinkin vaaleanpunaisia vaatteita. Minulla vaaleanpunaisia vaatteita ei liiemmin tosin ollut, joten annoin sentään minun vaatteiteni olla rauhassa.
Lancelot ja Lydia, te kohteliaat, mutta silti kauheat, sinipäiset kaksoset. Lydia, sinä se et koskaan antanut periksi. Kun halusit jotain, sinä myös päätit saada sen. Valitettavasti olet melko herkkä, itkit hyvin helposti. Lancelot, tapasit kohtalosi liian aikaisin. En voi koskaan unohtaa sitä, miten näin, kun sinut tapettiin. Se oli hirveää... Olit kuitenkin kaksois sisartasi hiljaisempi, ja samalla rohkeampi. Suojelit aina muita, ja uhrasit mielelläsi henkesi pelastaaksesi jonkun. Niin teitkin, pelastit sisaresi, ja menetit oman henkesi. Tämän takia en halua muistella tätä sen enempää...
Ren... Pikku veljeni. Sinä säikky pikku pentu! Sinua oli aina niin mukava säikytellä, kostoksi siitä että ' lainailit ' tavaroitani luvatta. Lienetkö koskaan oppinut ajamaan edes moottoripyörällä? Ehkä, muistan kuinka silloin kerran, kun olit 10-vuotias, lainasimme iskän moottoripyörää, ja lähdimme pelastamaan muita. Mikä parasta, en ollut vielä koskaan ajanut moottoripyörällä, se oli hiukan vaikeaa aluksi, mutta kyllä se siitä. Olit aina kova laulamaan, sinullahan oli oma bändi aikanasi. Et kuitenkaan jatkanut laulu-uraasi... Missä sinä olet nyt?
Stella ja Donatello. Te niin sovitte yhteen, taisin sanoa pentuna niin useinkin. Kun katselen näitä yhteisiä kuviamme, muistan paljon asioita. Kuten tämäkin, yritin olla avulias, mutta onnistuinkin melkein pilaamaan kokojutun. Stella, tätini, miten ihanaa että olit aina auttamassa minua Kotsan läksyjen tekemisessä, olit ihan helkutin hyvä kokki! Donna tosiaan peri sinulta taitoja.
Miku ja Mikey! Voi elämä niitä naurukohtauksia, kun kuuntelin teidän kinasteluanne. No, ette te aina kinastelleet, joskus, mutta se oli niin huvittavan kuuloista. Täti, sinä aloit joskus jopa kesken kinastelun nauramaan, kunnes taas yht äkkiä olit niin totinen. Taisimme olla silloin, kun olin vielä kuusi vuotias, hyvin läheisiä kanssasi, Mikey-setä. Viihdyin hyvin seurassasi, olinhan nuori, iloinen ja pirteä tyttö, ja nauroin melkein kaikelle. Täti, osasit aina piristää päivääni, ihan aina. Keksit joko jonkun hullun suunnitelman, tai heitit vain jotain läppää piristääksesi. Voi, olisitpa täällä nyt.
Linda ja Leonardo. Melkein unohdin! Linda, miksi hitossa Lydia ja Lancelot muistuttivat enemmän sinua luonteiltaan? Olit niin vaikea, ainakin välillä. Leo-setä, opetit minulle kaikkea hyödyllistä, ja välillä jotain hyödytöntäkin. En koskaan unohda sitä, miten kerran voitin sinut taistelussa! Se oli hieno tunne, voittaa sinunlaisesi mestari.
Ah, Mestari Tikku, siis minun ukkini. Opin sinulta kärsivällisyyttä, joka tasapainoitti elämääni. Olit tukenani, ja annoit järkeviä neuvoja aina kun minulla oli vaikeaa. Hienoa, että olet olemassa, ukki.
Kansioni alkaa olla lopuillaan. Mutta vielä täällä on... Äiti ja isä. Miksi minusta tuntuu niin vaikealle miettiä mitään heistä? Olenko vain niin kiitollinen siitä, miten he pitivät minusta huolta, vaikka olin niin vaikea lapsi? Muistan kun kerran ajauduin -puoliksi vahingossa- ryyppäämään erään suuren porukan kanssa kylälle. Maki toi minut kotiin, joku oli soittanut hänelle siitä, että olin todella humalassa kylällä. En muista siitä illasta mitään, mutta se aamu... Ei, sitä en unohda. Sain kuulla äidin huutoa tunnin, ehkä kaksikin. Luulin pilanneeni välini vanhempiini, mutta yllätykseni saarnan lopuksi äiti halasikin minua, itkien. Hän sanoi jotain, mitä en enää muista, mutta se sai minut kuitenkin kyyneliin. Se oli jotain todella koskettavaa, mutta onhan siitä kuitenkin jo reilu 20-vuotta, kun se tapahtui, eikä merkintää siitä päivästä löydy edes päivikirjoistani. Ehkä on vain hyvä, etten muista sitä. Äiti oli korvaamaton, hänen laistaan tehopakkausta ei olekaan. Hän on aina kestänyt kaikki vaikeudet, jotka ovat liittyneet hänen puoliverisyyteensä. Olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että olisin selvinnyt samanlaisesta menneisyydestä, mitä äidillä on, paljon huonommin. Vaikka minulla onkin melko vahva ulkokuori, en kuitenkaan ehkä olisi kestänyt olla erossa vanhemmistani niin pitkää aikaa... Enkä varmasti olisi kestänyt elää ilman äitiä. Miten Cecilia voi olla itse niin hyvä äiti, vaikkei hänellä itsellään ollut koskaan äitiä, joka olisi ollut lohduttamassa ja tukemassa silloin kun on ollut vaikeaa?
Raphael, siis isä. Sinulta olen perinyt paljon. Luonteenikin suurimmaksi osaksi olen perinyt sinulta, aggressiivisuutta myöten. Joskus emme olleet väleissä ollenkaan, en halua muistella niitä kokemuksia, jolloin vain huusimme toisillemme. Onneksi suurin osa muistoistamme on kuitenkin positiivisia. Et yleensä näyttänyt sitä, että välitit minusta, Renistä, tai äidistä. Et ainakaan muiden nähden. Mutta välitit, minä tiedän sen. Kokemuksia on niin paljon, etten voi valita yhtä kerrottavaksi. Olit ehkä tärkein henkilö elämässäni. Hah, toivon että tapaamme vielä joskus.
Valokuva kansiostani on käyny läpi nyt tärkeimmät henkilöt. Olen nyt 35-vuotias, en enää mikään kovin nuori. Asun nyt yksin suuressa talossa, kaukana New Yorkista. Kukaan ei varmasti tule häiritsemään eloani tänne, vanhaan taloon. Niin, miksi minä oikein jouduin tänne? Olen erakoitunut täysin. En kaipaa ollenkaan seuraa, tosin toivon löytäväni elämäni tärkeimmät henkilöt vielä joskus, uudelleen. Varsinkin äitini, isäni ja veljeni. Tällä hetkellä istuin pitkän pöydän ääressä, edessäni valokuva kansio. Ennen minulla oli punaiset hiukset, nyt pitkät mustat. Olen muuttunut kalpeammaksi. Ehkä vampyyriuteni on ottanut minussa vallan, kun olen elänyt jo 10-vuotta yksinäni tässä kartanossa. Elättelen kuitenkin toivoa siitä, että vielä joskus tapaan jonkun rakkaan henkilön, josta en enää koskaan päästä irti.


Loppu. Anteeksi one-shotin sekavuus.
avatar
Cecilia

Nainen Viestien lukumäärä : 37
Ikä : 20
Registration date : 14.10.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://fanfictions-bykatsu.blogspot.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  .:TMNTGIRL:. lähetetty La Tammi 08, 2011 2:59 pm

Rakkautta ensisilmäyksellä OSA 2

"Mike! Pyydän viimeisen kerran! Anna tuo kaukosäädin!" Raph ärjyi. "Jaa-a. Miksi?" Mike nautti Raphin ärsyttämisestä.
"Nonni nyt ei ole kummallakaan kaukkista sitä paitsi Pirates of the Caribbean alkaa." Leo sanoi virnistäen voitonhimoisesti.
"Alkaako? Sit mäki tuun kattoo!" Yuki huomasi ja hyppäsi sohvalle Leon viereen. Hänestä ja Leosta oli tulleet hyvät ystävät.
"Keskeytämme elokuvan ylimääräisten uutisten vuoksi" "Juuri tulleen tiedon mukaan kaupungilla on nähty ninjoja. Viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään sisätiloissa. Saimme tietää tämän ninjaklaanin tunnuksen." Näytölle ilmestyi Jalan merkki. "JALKA!?" huudahtivat veljekset kuorossa. "Yuki jää sinä tänne. Mentiin pojat!" Leo sanoi ja lähti veljet perässään. Yuki seisoi suu auki. "Sanoiko Leo juuri että minun täytyy jäädä tänne? Ihan tylsää! Ihanku äiti." Mestari Tikku katsoi Yukia ja sanoi: "Joskus on parempi olla riskeeramatta henkeään. Poikani osaavat pitää itsestään huolta ja Leonardo haluaa pitää sinusta huolta."

Toisaalla Leo, Raph, Mike ja Don juoksivat yössä. "Tuolla on joku!" Raph sopersi huohottaen. "Missä?" Mike kysyi. "Tuolla. Katolla." Raph osoitti erään varaston katolle. "Mennään sitten sinne." Kun ninja huomasi että hänet oli ympäröinyt 4 kilpikonnaa hän lähti juoksemaan karkuun, mutta sitten Leo teki siirtonsa. Hän hyppäsi ilmaan ja potkaisi ninjan kumoon. Leo otti katanansa ja osoitti sillä ninjaa. "Kuka olet ja mitä Silppuri nyt haluaa?" Leo kysyi ninjalta. "Silppurista en tiedä, mutta miten ihmeessä kuvittelit minun jäävän kämpille homehtumaan?" Ninja kääntyi kasvo Leoa päin. "YUKI!?" "Oliko hankalaa?" Yuki sanoi ja virnisti.
"Mitä tämä meinaa?" Leo kysyi vihaisella äänensävyllä. "Kuinka niin?" Yuki ihmetteli. "Sinun kuului jäädä kotiin eikä tulla leikkimään ninjaa jota et ole!" Leo ärjyi. Mutta katui sitä heti kun huomasi Yukin ilmeen. "Se-selvä...Minä menen." Yuki sanoi murtuneena. Hän oli halunnut vain auttaa poikia ja Leoa. Raph katsoi Yukia säälien. "Etkö sinä ollut nyt turhan ankara?" Hän kysyi Leolta. "Kyllä. Mutta..." katto petti veljesten ja Yukin alta. Tämä oli Silppurin ansa. Yuki menettää tajuntansa. Hän ei huomaa että koko varasto on tulessa.
"Raph! Yuki!(köh)Mike! Don!" Leo saa veljiltään ja kuin merkistä he juoksevat pihalle. Leo ihmettelee missä Yuki oikein viipyy kunnes hän sanoo veljilleen. "Hän on vielä sisällä! Minun täytyy hakea hänet!" Leo juoksee palavaan varastoon. "LEO! EI!" Raph huutaa mutta liian myöhään. Leo oli jo sisällä.

"YUKI (köh,köh)!?" Leo huutaa Yukin nimeä kunnes kuulee heikon vastauksen. "Leo?" "Yuki?" Leo näkee Yukin makaavan maassa. "Leo. Jalkani. Se..se on varmaan murtunut. Mene. Pelasta itsesi." "Hölmö en jätä sinua. Varsinkaan koska..." Leo pitää tauon ja jatkaa. "Koska rakastan sinua." Hän otti Yukin syleilyynsä ja suuteli häntä. "Mennään." Leo sanoi, otti Yukin syliinsä ja juoksi ulos varastosta. Don oli kutsunut Aprilin hakemaan heidät ja Mike huusi. "Tuletteko kyydillä vai ilman?" Leo ja Yuki halusivat jäädä kävelemään vaikka Yukin jalka olikin onneksi vain venähtänyt. Kun Leon veljet olivat lähteneet otti Yuki hänestä poispäin kääntyneen Leon kädestä kiinni. Leo kääntyi Yukiin päin. "Leo. Minäkin rakastan sinua." Yuki sai sanotuksi, heittäytyi Leon kaulaan ja suuteli häntä tulisesti. Leo vastasi suudelmaan ja rutisti Yukin häntä vasten. Nyt oli vain ongelmana Riku...
avatar
.:TMNTGIRL:.

Nainen Viestien lukumäärä : 262
Ikä : 20
Registration date : 10.12.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Cecilia lähetetty Ma Tammi 31, 2011 6:32 am

Nimi: Just Dance - A love story
Genre: Romantiikka, taistelu
Luokitus: K-13..?
Päähahmot: Jessy, Kyouta
Muuta: Tarina pyörii suurimmaksi osaksi omien tmnt hahmojeni ympärillä.
Varoitukset: Sisältää jonkinverran kiroilua, ja pervoilua x3 ~
Juonitiivistelmä: Jessy tapaa Kyouta nimisen pojan, joka kuuluu jalka klaaniin, ja hän on itseasiassa silppurin poika. Kyouta pelastaa kovismainen Jessys purppuralohikäärmeeltä. Jessy ajautuu jonkin ajan päästä ehkä vahingossa Kyoutan oppiin, koska hän haluaa myös liittyä jalka klaanin armeijaan. Kyoutalle ja Jessylle syntyy lyhyessä ajassa vahva side, joka muuttuu rakkaudeksi loppuvaiheessa, mutta meinaa myös ajautua karikkoon muutaman PIKKU asian takia.

Vaalea hiuksinen, iältään viisitoista vuotias tyttö, joka sai iskun purppuralohikäärmeeltä suoraan vatsaansa, lensi päin kujan kovaa, ja harmahtavaa tiiliseinää. Hän tipahti maahan pidellen kiinni vatsastaan, ja puristi tiukasti silmänsä kiinni. Nuorukainen tunsi pian kivuliaan kosketuksen selässään, hän älähti, ja muutama veripisara valui hänen vaaleilta huulilta leukaa kohden, jonka jälkeen pari pisaraa tipahti tummalle asfaltille.
" Säälittävää. Eikö sinusta ole mihinkään, ipana? ", irokeesipäinen purppuralohikäärme kysyi naurahtaen. Nuorukainen hyppäsi nopeasti pystyyn, edelleen vasemmalla kädellään vatsaansa pidellen.
" Pyh, luuletko että minä kaaduin tuollaisesti, saamerin idiootti. Te purppuralohikäärmeet olette sitten itsevarmaa sakkia. Luulette voittavanne tuollaisilla amatöörien iskuilla. Säälittävää. ", nuorukainen puhui, ja hänen vaaleille huulilleen nousi pilkallinen hymy.
" Mitä oikein menit sanomaan? Taisit juuri tehdä elämäsi virheen, tyttönen! ", mies sanoi ehkä hiukan äkäiseen sävyyn, ja hyökkäsi kohti nuorukaista.
Nuorukainen oli ovela, hän väisti iskun helposti, yrittäen lyödä sitten purppuralohikäärmettä.
Hän osuikin, mutta sai miltein heti kovan iskun päähänsä, ja hän kaatui maahan. Nuorukainen ei kuitenkaan ollut menettänyt vielä tajuntaansa, ainakaan kokonaan.
Pian hän tunsi uudelleen kovan iskun päässään, eikä aikaakaan kun kaikki sumeni. Muistikuvat loppuivat siihen hetkeen.
Kului tunti, ehkä toinenkin. Nuorukainen heräsi, nousten nopeasti istumaan, ja kaatuen melkein samointein.
" Tch, ota iisisti, tuollaisen lyönnin jälkeen ei parane nousta heti. ", kuului ääni. Teini katsoi ympärilleen, huomaten kauempana seisovan mustahiuksisen miehen, jolla oli jalka klaanin merkki paidassaan.
" Mitä vittua sä haluat musta? ", nuorukainen kysyi sitten hieroen päätään ja istuen siinä kovalla lattialla. Hän ei aluksi edes tajunnut maiseman muuttuneen sitten viimenäkemästä.
" Shh, ompa kiittämätöntä. Minähän pelastin sinut siltä purppuralohikäärmeeltä. Et olisi kuule selvinnyt ilman apuani. ", mies sanoi tehden pienen ivallisen hymyn kasvoilleen. Nuorukainen tuhahti omahyväisesti, ja laittoi kädet puuskaan.
" Luuletko tehneesi jonkun uroteon? Pyh, olisin selvinnyt itsekin, helposti. ", hän sanoi sitten kääntäen katseensa pois miehestä, joka käveli lähemmäksi nuorukaista.
" Älä valehtele, olit tajukankaalla. Se äijä olisi kuule tappanut sut alta aikayksikön. Vai rohkeneeko neiti väittää vastaan? ", mies kysyi sitten naurahtaen pienesti. Nuorukainen vain tuhahti, ja laittoi kädet puuskaan. Häntä selvästi vitutti tuon miehen puheet. Mustahiuksinen mies ojensi kättään nuorukaista kohden, ja nosti tuon melkein pakolla ylös.
" Kerro mulle nimesi. ", hän jatkoi sitten jääden odottamaan lähes ilmeettömänä nuorukaisen vastausta.
" Vittuako se sulle kuuluu. ", tyttö sanoi kädes puuskassa, ja kääntyi toisinpäin.
" Kuuluu se. Pelastinhan sut. ", poika jatkoi omahyväisesti.
" saatavana sä olet sitten ärsyttävä... Mut jos nii helvetin paljo kiinnostaa nii mä oon kuule Jessy. ", nuorukainen esittäytyi. Poika naurahti pienesti.
" Vainiin. No, kun kerran suostuit kertomaan nimesi, niin kerroin sitten omani; olen Kyouta. ", mies esittäytyi sitten. Jessy hymähti tavalliseen tapaansa.
" Joku japanilainen New Yorkissa? ", hän sanoi kysyvällä äänellä katsoen poikaa, joka esittäytyi Kyoutaksi. Hän oli luultavasti pari vuotta Jessya vanhempi, ainakin hän oli pidempi kuin Jessy itse.
" Miten sen nyt ottaa, olen kylläkin syntynyt täällä New Yorkissa, nimeni on vain japanilainen. ", Kyouta sanoi sitten virnuillen itsekseen. Jessy ei edelleenkään suostunut laskemaan käsiään puuskasta, kai se oli vain jonkinlainen tapa.
" Jalka klaanin merkki? Kuulut siis heihin? ", Jessy jatkoi sitten katsoen sinertävillä silmillään Kyoutaa, joka nyökkäsi sitten.
" Oroku Saki on isäni. ", tieto sai Jessyn säpsähtämään.
" Mitä vittua? Säkö muka sen poika? ", Jessy kallisti päätään pienesti.
" Kyllä. Olet nähtävästi ollut isäni kanssa jossain tekemisissä, meinaan, kun yllätyit noin paljon. Et todellakaan näytä miltään kiltiltä pikku pimulta. ", Kyouta naurahti, Jessy hymähti.
" Saakelin selvännäkijä. Minkä sille mahtaa että on hiukan rikollinen. Mulla on surkea perhe, olen ainut jolla ei ole mitään kummempia älyllisiä lahjoja, kuten vaikka systerilläni Aprililla. Nii siks pitäähän mun jotain tehdä elääkseni. ", nuorukainen selosti Kyoutalle, ja katsoi tuon huulia. Tuo omahyväinen virne ei selvästikkään meinannut ihan heti hävitä miehen kasvoilta.
" Ihailtavaa. ", Kyouta jatkoi sitten.
" Ainiin, kerro, miksi ' olevinasi ' pelastit mut? Meinaan, olenhan ' heikko tyttö ', niin tuskin teet mulla mitään. ", Jessy jatkoi ylimieliseen sävyyn puhumistaan.
" Niin, tietenkin. Näytit vain niin säälittävälle, että kun kuljin siinä kulmilla niin pelastin sut. Saisit olla kiitollinen, neiti kovis. ", Kyouta sanoi naurahtaen. Jessy käveli Kyoutan eteen tuimannäköisenä.
" Pistä sä muistiin se, etten oo mikään heikko! En mä yleensä jää alakynteen tollasille urpoille kuin se purppuralohikäärme oli! ", Jessy kertoi miltein huutamalla, mikä sai Kyoutan virnuilemaan entistä enemmän. Jessy puristi käsiään nyrkkiin.
" Sä se sitte oot ihmeellinen tyyppi! ", Jessy menetti hermonsa kääntyen pois päin, hiukan punaisena.
" Ahhaha, voi että sä oot sitten söpö. ", Kyouta sanoi tahallaan, ehkä osaksi jopa tarkoittaen sanomaansa, mutta myös ärsyttääkseen Jessyä.
" Aaaargh! ", Jessy huudahti sitten laittaen kädet puuskaan. Kyouta laski kätensä tytön olkapäälle, mikä sai kylmät väreet kulkemaan Jessyn selässä.
" Sun on varmaan aika mennä kotiin. Mut ota mun numero, katos jos vaikka joskus satut tarviimaan mun apua, taas. ", poika sanoi sujauttaen lapun Jessyn takataskuun, naurahti ja katosi.
" Aaargh! Hemmetin pervo! ", Jessy huusi Kyoutan perään, punastuneena ja näreissään. Tämän jälkeen hän lähti kävelemään nopein askelin pois paikasta, jossa oli. Hän katseli sitten ympärilleen, tuhahtaen, ja heilauttaen kevyesti pitkiä hiuksiaan olkansa taakse, kunnes muisti lapun jonka Kyouta tunki hänen farkkujensa takataskuun. Hän otti lapun sieltä ja katsoi numeroa, tuhahti, ja puristi kätensä nyrkkiin. Se tyyppi on ÄRSYTTÄVÄ! En tajua miksi haluan edes pitää sen idiootin numeron? No, ehkä siitä on joskus vielä hyötyä. , Jessy mietti käännellen päätään joka suuntaan päästyään ulos.
" Mitä vittua, missä mä olen? No, ehkä tää tästä. ", hän soperteli itsekseen. Hetken päästä hän tajusi, että kaikki haavat olivat hävinneet, samoin kipu. Hän katsahti sitten nopeasti vielä taakseen. Mitä ihmettä hän minulle teki, kun voin liikkua ihan normaalisti... Hmm... , Jessy mietti tehden kasvoilleen hiukan vihaisen ilmeen, ja lähti sitten juoksemaan kujalla, kohti New Yorkin yötä.
avatar
Cecilia

Nainen Viestien lukumäärä : 37
Ikä : 20
Registration date : 14.10.2010

Näytä käyttäjän tiedot http://fanfictions-bykatsu.blogspot.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty Su Huhti 03, 2011 10:35 pm

Haluutteks kuulla vähän rankempaa matskuu mun ja mun yhden kaverin puolelta? Täs on ZOMBEJA Twisted Evil

TMNT ja New Jerseyn zombit
Oli myöhäinen yö New Yorkissa. Pojat olivat jo nukkumassa mutta Splinter meditoi dojossa. Äkkiä luolan täytti ällöttävä vedessä mädäntyneen ruumiin haju. Splinter havahtui ja nousi ylös ottaen sauvansa. Samassa jokin hyökkäsi varjoista ja iski häntä niskaan. Splinter lyyhistyi tajuttomana lattialle. Foot ninja heilautti Splinterin olalleen ja häipyi luolasta. Seuraavana aamuna pojat huomasivat oudon hajun luolassa.
- Tää haju. Se on zombin! Mike huudahti.
- Ooks sä taas katsonu liikaa kauhuleffoja? Raph kysyi.
- Hei ootteks te nähny Splinteriä? Se ei o dojossa, Leo kysyi tullessaan keittiöön.
Kukaan ei ollut nähnyt Splinteriä sitten eilisen illan. Äkkiä Don huomasi maassa shurikenin ja nosti sen ylös. Siinä oli foot klaanin tunnus.
- Foot! Splinter on siepattu! Don huudahti.
- Sitten mentiin, Leo sanoi ja jengi juoksi autolle.
Hetken aikaa ajeltuaan ympäri kaupunkia Raph huomasi Purppura lohikäärmeet. Raph loikkasi autosta ennen kuin Leo ehti estää ja hyökkäsi lohisten kimppuun. Hakattuaan jonkun aikaa punkkareita hän tarttui yhtä punkkaria rinnuksista.
- Missä Silppuri on? Raph kysyi.
- N-new Jerseyn rämeillä, punkkari sai sanottua.
Raph päästi irti punkkarista ja palasi autolle.
- Foot on New Jerseyssä, Raph ilmoitti.
Palattuaan luolaan Don rupesi tutkimaan tietokoneelta löytyikö New Jerseyn rämeiltä hylättyjä rakennuksia. Lopulta hän löysi jotain.
- Hylätty tutkimuslaitos. Siellä tapahtui jokin onnettomuus pari vuotta sitten. Luultavasti säteilyä. Paikalliseti sanovat nähneensä tappajamehiläisen ja pussipirun risteytyksen, Don sanoi.
- Voitte jättää mut laskuista. Mua ette saa mutantti alueelle vaikka mikä olisi, Mike ilmoitti.
Leo, Don ja Raph katsoivat Mikeä ilmeellä joka sanoi että hän tulisi mukaan vaikka mikä olisi.
Samaan aikaan New Jerseyn rämeillä hylätyn tutkimuslaitoksen sisällä liikkui Foot ninjoja ja zombeja. Silppuri käveli erääseen tutkimushuoneeseen jonka keskellä oli iso tyhjä allas. Altaan keskellä oli pitkä metalli pylväs johon oli sidottu Splinter joka oli jo palannut tajuihinsa.
- Luuletko pystyväsi päihittämään poikani, Splinter kysyi
- Jos he selviävät viidakosta tänne he eivät selviä zombeistani, Silppuri sanoi uhkaavasti.
Äkkiä hälytin alkoi soida. Silppuri painoi valvontakameran nappia ja kuvaan ilmetyi poikien auto.
- Tervetuloa tuhonne sademetsään, Silppuri nauroi ja painoi erästä nappia.
Samaan aikaan pojat ajoivat mutaisella tiellä rämeellä.
- Onks tää varmasti oikee suunta? Mike kysyi hermostuneena
- Hei kuka kytki kartan GPS:ään? Don kysyi.
Äkkiä auton konepellille loikkasi jokin joka näytti kultasakaalilta mutta sillä oli sarvikuonokyyn pää. Don käänsi rattia ja sai karistettua olion mutta onnistui samalla ajamaan suohon. Auto alkoi hitaasti upota.
Don nousi päätään pidellen ratin takaa ja tajusi auton uppoavan hitaasti. Don vaihtoi nopeasti pakille ja painoi lusikan pohjaan. Auto irtosi nopeasti suon muta vellistä ja pääsi kuivalle maalle. Pojat nousivat autosta ja Don alkoi tutkia vaurioita.
- Moottori on vaan hiukan kastunut ja auto on mudan peitossa. Ei pahempia vaurioita, Don ilmoitti.
- Näitteks te sen olion mikä loikkas konepellille. Se näytti ihan kultasakaalilta paitsi et sen pää oli sarvikuonokyyn. Musta tuntuu et tää ei ollu hyvä ajatus. Mitä jos vaan käännetään auto ja ... hei mitä toi jylinä on? Mike kysyi.
Samassa heitä kohti rymisti Kafferin puhveli lauma joilla oli Haitin nalmikin pää. Pojat eivät keksineet mitään muuta kuin kiivetä puuhun pakoon. Puhveli lauma rynnisti suoraan päin autoa.
- Just kun mä olin huoltanu sen, Don mutisi.
Samassa puhveli lauma alkoi puskea puuta jossa pojat olivat. Puu alkoi uhkaavasti kaatua kohti suota.
- Hypätään pois kolmannella! Leo huusi.
Juuri kun puu kaatui pojat loikkasivat. Jengin loikka päätyi suon toiselle puolelle.
Silppuri iski raivoissaan nyrkkinsä tietokone pöytään
- Kirotut matelijat. He ehkä selvisivät sarvikuonosakaalista ja Haitin puhveleista, mutta lehtisarvipistiäisiä he eivät voi pysäyttää, Silppuri mutisi ja painoi toista nappia.
Pojat olivat kävelleet jo jonkun aikaa. Sumua alkoi kerääntyä heidän ympärilleen. Äkkiä ilmasta alkoi kuulua omituista surinaa.
- Oi kun kiva. Ötököitä, Raph nurisi.
- Ja nää on aika isoja! Mike kiljaisi ja osoitti taivaalle.
Nelikkoa kohti lensi Jättimäisiä lehtisarvipistiäisiä. Leo onnistui iskemään katanansa yhden vatsaan onnistuen tappamaan sen. Samassa Raphin suunnasta kuului tuskainen ärähdys. Raph lojui yhden pistiäisen jaloissa pidellen käsivartaan. Leo syöksyi veljensä avuksi ja sai tapettua senkin.
- Oletko okei? Leo kysyi ja auttoi Raphin pystyyn.
- Jeah olen mä. Ihanku amppari ois pistäny mut paljon kivuliaampi, Raph sanoi.
Samassa Leo, Don ja Raph huomasivat Miken olevan pulassa. Yksi isommista pistiäisistä oli työntänyt Miken puuta vasten ja työnsi tätä kohti pistintään. Kolmikko loikkasi hyönteisen kimppuun ja Leo onnistui katkaisemaan sen kaulan. Ötökkä päästi Miken irti ja lysähti kuoliaana maahan. TMNT Kääntyi kohtaamaan loput pistiäiset mutta ne olivat lehahtaneet siivilleen ja paenneet.
- Me taidettiin surmata kuningatar, Don mutisi puoliääneen.
- Hei nörtti. Jos saan huomauttaa mua pistetiin käsivarteen, Raph huomautti saaden herätettyä Donin ajatuksistaan.
Don kääräisi Raphin käsivarren ympärille sidettä ja sitten he jatkoivat matkaa.
Ilta alkoi pimetä ja sumu sakeentua.
- Tää paikka on kuin suoraan jostain kauhuleffasta. Puuttuu vaan et meitä jahtais lätkämaskilla varustautunut viidakkoveitsimurhaaja, Mike mutisi.
Äkkiä edestäpäin alkoi kuulua ryminää. Mike loikkasi Raphin syliin. Samassa sumusta ilmestyi kelmeä, veren tahriintunut ja tyhjä silmäinen karhu.
- ZOMBIKARHU!!!! Mike kirkui ja aikoi lähteä pakoon mutta ei ehtinyt kun karhu lennätti Donin, Raphin ja Miken tieltään ja tarttui Leoon aikoen kuristaa hänet. Raph loikkasi jaloilleen ja ryntäsi karhun kimppuun. Hän iski sainsa karhun selkään. Karhu karjaisi tuskasta, päästi irti Leosta ja iski hampaansa Raphin käsivarteen. Raph karjui tuskasta. Karhu läimäytti Raphia niin että tämä lensi päin puuta. Raph valahti maahan puun alle makaamaan ja karhu alkoi uhkaavasti lähestyä kun Leo iski katansa sen pään läpi. Karhu lysähti maahan kuolleena ja Leo, Don ja Mike juoksivat Raphin luo. Raph nousi istumaan ja irvisti kivusta. Raphin toinen käsi oli alkanut näyttää mädäntyneeltä.
- Zombin purema muuttaa zombiksi, Mike sanoi peloissaan.
- Toivotaan et tää hiukan hidastaa sitä, Don sanoi ja sitoi Raphin haavan.
Pojat lähtivät jatkamaan matkaa. Lopulta pojat löysivät hylätyn tutkimuslaitoksen ja pujahti sisälle. Samassa heidät saartoivat Foot ninjat. Ninjojen hoitelu kävi nopeasti. Raph vilkaisi käsivarttaan joka oli nyt kokonaan mädäntyneen näköinen. Silloin heidät saartoi lauma zombeja.
- Leo. Mä, Raph ei päässyt pitemmälle kun hän jo hyökkäsi Leon kimppuun. Hän oli muuttunut zombiksi. Don ja Mike kääntyivät katsomaan Leoa ja Raphia. Raph vetäisi Leon tiukkaan kuristusotteeseen ja sanoi puolittain kankealla puolittain sähisevällä ääneellä: - Viekää heidät Silppurin luo.
Zombit ja Raph ohjasivat Leon, Donin ja Miken Silppurin luo joka oli tutkimus huoneessa. Splinter seisoi altaan pohjalla sidottuna metallipylvääseen.
- Näyttää siltä että yksi teistä on vaihtanut puolelleni, Silppuri myhäili.
- Viekää Donatello ja Michelangelo lukkojen taakse. Huolehdin itse Leonardosta, Silppuri sanoi Zombeille.
Vähän ajan kuluttua Don ja Mike oli suljettu erääseen labraan. Leo taas oli sidottu samaan metallipylvääseen Splinterin kanssa.
Silppuri käveli altaan laidalle ja katsoi alas.
- Jos mietitte miten aion tappaa teidät sen näette pian, Silppuri sanoi.
Silppuri käveli erään laitteiston ääreen ja veti kytkimestä. Allas alkoi täyttyä vedellä ja sinne ilmaantui myös alligaattoreita
Samaan aikaan Don ja Mike yrittivät päästä ulos labrasta. He olivat jo yrittäneet tiirikointia, työntämistä ja pommia. Lopulta Mike syöksyi ovea kohti olkapää edellä. Ovi avautui ryminällä ja kaksikko alkoi juosta kohti tutkimushuonetta. Raph oli kuitenkin huomannut heidät ja syöksyi heidän peräänsä joskin aika hitaasti. Kun Don ja Mike olivat päässeet huoneeseen Silppuri oli kadonnut ja oli jo täynnä vettä.
- Pidättele sä Raphia mä vapautan Splinterin ja Leon, Don sanoi ja sukelsi altaaseen. Yksi gaattoreista oli juuri hyökkäämässä Splinterin ja Leon kimppuunkun Don iski sitä bo sauvalla päähän. Sitten hän veti Leon selästä katanan, katkaisi sillä köydet ja nousi pintaan Splinter ja Leo mukanaan. Leo, Don ja Splinter yskivät vettä suustaan ja huomasivat vasta sitten Miken jonka jaloissa makasi tajuton Raph.
- Sä käskit pidätellä sitä vai lasketaaks tyrmääminen pidättelyks, Mike kysyi.
Juuri silloin kuului Silppurin ääni kaiuttimista: - Te ette lähde täältä elossa
Porukka lähti juoksemaan kohti ovia Mike raahaten Raphia mukanaan. Jengi onnistui pääsemään ulos juuri kun paikka räjähti. Don kutsui auton paikalle. Pojat laskivat Raphin auton tutkimus pöydälle ja Don sulki lasikannen.
Matka New yorkiin sujui ongelmitta vaikka Raph välistä yritti päästä ulos. Luolaan päästyään Don alkoi kehitellä vastalääkettä.
- Okei nää kemikaalit on nyt sekaisin. Enää tarvitaan vaan saman veriryhmän verta, Don sanoi.
Leo ojensi käsivartensa.
- Mä olen vapaaehtoinen, Leo sanoi.
Don otti verinäytteen Leolta, sekoitti sen kemikaalien kanssa ja imaisi ruiskuun.
Äkkiä autosta kuului Miken huuto. Raph oli onnistunut lyömään nyrkkinsä lasin läpi ja tarttunut Miken käsivarteen. Don syöksyi paikalle ja pisti ruiskulla Raphia käsivarteen antaen samalla vastalääkkeen. Raph kiemurteli kuin Manaajan kourissa kunnes muuttui tavalliseksi. Jokin kuitenkin vaikutti menneen pieleen. Raph ei näyttänyt hengittävän. Don aukaisi lasi kannen ja Leo syöksyi Raphin luo.
- Raph! Ei! Älä ole kuollu, leo sanoi ottaen veljensä kädestä kiinni.
Raph ei vastannut. Leo lyyhistyi polvilleen pidellen yhä veljensä kädestä kiinni. Sitten Leo nousi ja lähti huoneeseensa pää painuksissa. Melkein samalla hetkellä kun Leo oli häipynyt Raph alkoi liikkua. Raph yski ja avasi hitaasti silmänsä.
- Uuh mitä tapahtui? Raph kysyi
Leo istui huoneessaan katsellen perhekuvaa. Samassa jokin peitti ovesta tulevan valon ja Leo nosti katseensa. Hänen ihmeekseen oven suussa seisoi Raph.
- Raph! Sä elät! Leo huudahti.
- Tietty! Et sä musta niin helposti pääse, Raph naurahti
PS. Kommentit ois kivoja Very Happy

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Aiko-chan lähetetty La Huhti 16, 2011 7:20 am

Mistää kotosin..? 0.0
[/u] TÄHÄ OMPI PARAS... X3
avatar
Aiko-chan

Nainen Viestien lukumäärä : 6
Ikä : 22
Registration date : 31.03.2011

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty Su Toukokuu 22, 2011 12:35 am

Jos haluatte vähän scifimpää meininkiä niin täältä pesee Very Happy .
Triceratonien orjina
- April ala mennä! Don huusi tulittaen laserasella kohti isoja triceratopseja muistuttavia avaruusolioita. Triceratonit olivat hyökänneet maahan etsiäkseen käsiinsä Fugitoidin. Leo, Don, raph ja mike olivat joutuneet taistelun keskelle pelastakseen Aprilin ja Caseyn. Äkkiä Leohon osui tainnuttava lasersäde ja hän lyyhistyi maahan.
- Leo! Don huudahti ja sai itsekin osuman lasersäteestä.
Triceratonit lähtivät raahaamaan heitä alukseensa. Raph ja Mike ryntäsivät perään ja onnistuivat livahtamaan Triceratonien huomaamatta alukseen. Alus nousi maasta ja lähti kohti emäalusta. Aluksen sisällä Raph ja Mike yrittivät löytää Leon ja Donin.
- Raph. Mulla alkaa olla nälkä, Mike aikoi sanoa mutta Raph peitti hänen suunsa kädellään.
- Shh. Oo hiljaa. Meidät hoksataan, Raph sihahti kun yksi sotilas käveli kulman ohi.
Äkkiä Raphin suu loksahti auki. Vähän matkan päässä hänen edessään seisoi Mandy. Raph käveli hitaasti eteenpäin kun Mandy alkoi pikkuhiljaa kadota. Raph kiristi vauhtiaan mutta ninjatyttö ehti kadota hologrammin lailla. Raph lyyhsityi polvilleen iskien nyrkkinsä lattiaan.
Samaan aikaan Don alkoi palata tajuihinsa sellissä ja huomasi Leon meditoivan vähän matkan päässä.
- Uuh mitä tapahtui? Don kysyi päätään pidellen.
Samaan aikaan eräs sotilaista oli huomannut Raphin ja Miken valvontakameroista.
- Vai on meillä salamatkustajia, Sotilas mutisi ja iski nyrkkinsä hälytykseen.
Juuri silloin Raph ja Mike hoksasivat jääneensä kiinni.
- Liimassa ollaan, Mike sanoi.
- Ei jos se musta riippuu, Raph sanoi ja molemmat ryntäsivät kohti lähintä ilmastointi kanavaa.
Sillä välin Leo ja Don yrittivät päästä ulos sellistä.
- Meidän on päästävä täältä, Don huudahti.
Juuri silloin sellin eteen tuli pari sotilasta. Toinen avasi sellin oven ja toinen sitoi veljesten kädet seläntaakse. Heitä lähdettiin viemään komentokannelle tapaamaan ylipäällikkö Zandramonia.
Raph ja Mike olivat osuneet juuri komentokannen tuntumaan kun Raph kuuli puhetta.
- Okei Mike sä jäät vahtiin. Mä tsekkaan, Raph sanoi
- M-mitä? Minäkö? Mike kysyi pelästyneenä.
Raph nyökkäsi ja livahti oven taakse kuuntelemaan.
Kometokannella Leo ja Don seisoivat kädet selän taakse sidottuina. Zandramon käveli heidän eteensä ja sanoi:
- Vahvoja ja ketteriä. Toimivat orjina, Zandramon sanoi
Leo ja Don katsoivat Zandramonia ihmeissään.
- Aivan teistä tulee orjia plantaaseille, Zandramon sanoi julmasti hymyillen.
Leo iski kyynärpäällä takanaan seisovaa sotilasta vatsaan ja aikoi syöksyä Zandramonin kimpuun kun Mozar tarttui häneen tiukalla kuristusotteella.
- Viekää vangit takaisin selliin, Zandramon määräsi.
Raph ehti livahtaa pois näkyvistä kun sotilaat häipyivät komentokannelta Leo ja Don mukanaan.
- Leosta ja Donista aiotaan tehdä orjia. Ne on pelastettava ja äkkiä, Raph kertoi Mikelle.
Jonkun aikaa kierreltyään aluksen sisällä etsien Leoa ja Donia Mike huokaisi:
- Musta tuntuu et me kierretään kehää.
Raph oli juuri sanomassa jotain kun hän huomasi Leon ja Donin lähellä sellissä.
- Pojat?! Miten te tänne pääsitte? Leo huudahti.
- Seurattiin dinoja, Raph sanoi.
Mike veti esiin nunchakunsa ja yritti murtaa niillä sellin lukon. Samassa Leon ja Donin takana avautui ovi ja häikäisevä valo sokaisi pojat hetkeksi. Hetken päästä pojat tajusivat aluksen saapuneen emäalukseen. Aika alkoi olla lopussa. Samassa pari sotilasta ilmestyi paikalle ja lähti viemään Leoa ja Donia ulos aluksesta. Raph ja Mike juoksivat perään ja onnistuivat häviämään väkijoukkoon. Raph ja Mike yrittivät seurata sotilaita väkijoukossa mutta kadottivat heidät pian.
- Mitä me tehdään nyt? Leosta ja Donista tehdään orjia jos me ei ehditä apuun, Mike huusi hädissään.
- Voin auttaa, kuului äkkiä heidän takaansa.
Raph ja Mike kääntyi nopeasti ja näkivät vanhan kaverinsa Traximuksen.
- Traximus! Sä täällä? Raph huudahti.
- Tiedän plantaasien sijainnin. Seuratkaa minua, Traximus sanoi ja lähti johdattamaan kaksikkoa.
Samaan aikaan Leo ja Don olivat ruvenneet suunnitelemaan pakoaan muutaman muun orjaksi joutuneen tyypin kanssa.
- Onks suunnitelma nyt sit selvä. Okei menoksi, Leo sanoi ja koko porukka syöksyi kohti Triceratoneja aseistautuneina. Suunnitelma olisi toiminut aika hyvin jos sotilaat eivät olisi keksineet vetäistä esiin tainnutuskaasulla varustettuja kranaatteja. Vähän ajan päästä Leo ja Don palasivat tajuihinsa Zandramonin edessä.
- Herra ylipäällikkö. Nämä 2 orjaa aiheuttivat kapinan. Mitä teemme heille, Mozar kysyi.
- Sen mitä yleensä kapinoitsijoiille, Zandramon sanoi.
Sotilaat tarttuivat Leohon ja Doniin tiukasti ja raahasivat heidät tulivuorelle. Heidät sidottiin kivipaateen joka nostetiin kraaterin yläpuolelle. Paasi alkoi hitaasti laskeutua kohti laavaa.
- Missä Raph ja Mike viipyvät? Leo kysyi.
(Keksikää joku miten tää jatkuu jooko.Smile )

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  lovexxxleonardo lähetetty La Loka 29, 2011 1:53 pm

mun on pitäny vääntää tää tarina tänne jo iäisyys sitten, mutten en oo koskaan saanu aikaseks. Nyt päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjottaa sen. Ei oo kummonen, mut toivottavasti tykkäätte Smile
Sandra x leo

Kaipaus nousee siivilleen

Paksu lumi vaippa oli peittänyt alleen New yorkin kadut. Lunta tuprusi edelleen kevyinä hiutaleina, joiden seassa toppatakkeihin sonnustautuneet ihmiset harppoivat katuja viimeisiä kriittisiä ostoksia tehden, ennen kauppojen sulkemis aikaa.
Oli joulu. Kukaan ei halunnut jäädä kadulle, kun vaihtoehtona oli lämmin koti. Pian kadut olivat tyhjentyneet ihmisistä, yhtä lukuun ottamatta. Kevyeen hahtuva lumeen painautui nuoren tytön kengän jäljet. Hän kantoi kukka puskaa sylissään, pyyhkäisten terälehdiltä vähän väliä lunta pois. Tyttö kulki pitkin katua vain katulamppujen valaistessa hänelle tietä. Tämä pysähtyi vasta saavuttuaan hautausmaan portille. Tyttö seisoi hetken portilla, ennen kuin työnsi kitisevän portin auki.
Kynttilä meri aukeni tytön edessä, hänen kahlatessaan umpinaisessa hangessa vilkuillen välillä hautakiviä. Tämä ei kuitenkaan pysähtynyt yhdenkään kiven kohdalle vaan jatkoi kulkuaan syvemmälle hautaus maata. Muutama hautojen väliin asennettu lamppu valaisi hänen tietään, mutta muuten tämä oli aivan hautojen kynttilöiden varassa.
Sitten tyttö äkkiä pysähtyi. Hän oli saapunut suuren kiven luo, josta saattoi vielä erottaa lumen alta selvästi;' muisto kivi. Heille, jotka ovat kaukana.'
Tyttö kyykistyi ja pyyhki kiven juurta lumesta laskien sitten kukkaset siihen.
"olisitpa vielä täällä..."
"sandra..." tyttö käännähti ja näki jonkun seisovan puiden suojissa. Hän ei ollut kuullut tulijaa. Hetken tiirailtuaan hän lopulta tunnisti tulijan.
"leo..mitä sinä täällä teet?"
Hahmo astui esiin varjoista nykäisten samalla päällään olevaa toppatakkia tiukemmin ylleen.
"minun pitäisi kysyä sitä sinulta? Mikä ihme saa sinut lähtemään hautausmaalle joulu aattona 20 asteen pakkasessa?" leon vaativa, tuima ilme paistoi syvälle päähän vedetyn pipon alta. Sandraksi kutsuttu tyttö kääntyi takaisin kohti hautakiveä.
"eräs ystäväni. Hän oli minulle erittäin läheinen....et sinä ymmärrä..."
"en ymmärräkkään jos et kerro minulle mitään," leo sanoi, mutta jo hieman tyynempänä. Tämä tutkaili tytön kasvoja koettaen punnita tämän ajatuksia.
"sandra..." leo kahlasi tämän vierelle kiertäen kätensä takaapän tämän ympärille.
"olemme olleet yhdessä jo niin kauan, että sinun pitäisi tietää minun kyllä ymmärtävän."
"kyllä minä tiedän...." sandra sanoi kiertäen kätensä leon käden ympärille. Hän oli hetken hiljaa, ennen kuin jatkoi.
"jack..hänen nimensä on jack. Hän oli ainut aito ystäväni koko lapsuuteni aikana. Vain ystävä. Sitten....hän kuoli. Maamiinaan rauhan turvatehtävissä. Jack tahtoi aina suojella toisia. Etenkin minua, vanhemmiltani.." helmen kirkas kyynel vieri alas sandran poskea.
"olisin voinut estää hänen kuolemansa. Hän kuoli, koska minä en estänyt hänen lähtöään. Siksi minä olen nyt täällä...en kestänyt jackin pois menoa, joten vanhempani heittivät minut pellolle."
"et voi syyttää itseäsi jackin kuolemasta. Hän seurasi omaa tietään, joka ei ollut kovin onnekas," leo sanoi pyyhkäisten kyyneleen sandran poskelta.
"en tiedä saisiko näin sanoa, mutta ajattele asian valoisaa puolta. Jollei jack olisi kuollut, et todennäköisesti olisi koskaan tullut new yorkkiin, emmekä olisi tavanneet." vaikkei sandra mielellään etsinyt mitään positiivista jackin pois menosta, hänen oli myönnettävä, että leo oli oikeassa.
"mutta nyt on joulu, eikä jouluna sovi murehtia. Meidän on parasta palata takaisin. Joulu on perhe juhla kuten varmaan muistat. Sitä ei kuulu viettää yksin." Leon pirteys tarttui lopulta sandraankin ja hän loi tälle hymyn. Sandra kyykistyi vielä kerran pyyhkäisemään lumet puskan päältä.
"hyvää joulua jack," sandra kuiskasi lähtien sitten leon perässä kohti elävien kirjoja.
"miten löysit minut?" sandra kysyi heidän jalkojensa astellessa jälleen kovaa katua.
"näin sinun poistuvan luolasta. Ihmettelin hieman minne oikein olit menossa, kun juhla ei ollut kunnolla edes alkaa. Etkä edes maininnut minulle lähdöstäsi halaistua sanaa..."
"anteeksi. Minusta vain tuntui, että oli mentävä yksin. Min oli ollut tarkoitus käydä muistokivellä jo aijemmin, mutten....vain pystynyt. Pitkitin ja pitkitin sitä. Lopulta tajusin, että minun on mentävä..."
"minne jack on oikeasti haudattu?" leo kysyi. Sandra huokasi.
"los angelesiin. Kotiseudulle. En tarkkaan tiedä minne. Minua ei päästetty hautajaisiin..."
Leo pysähtyi. Hän tuijotti sandraa kuin tämä olisi juuri sylkäissyt hänen naamalleen.
"sinua ei päästetty hautajaisiin?! Miksi!? Jos hän oli paras ystäväsi, miksei sinua päästettyä hyvästelemään häntä hänen viimeisellä matkallaan?" sandra pyöritteli katsettaan maassa.
"koska vanhempani estivät sen. He väittivät, että sekoaisin vielä pahemmin, jos minut päästettäisin jackin arkun ääreen."
"onneksi vanhemmillasi ei ole enää määräys valtaa sinuun. Kukaan ei saisi kohdella sinua niin.." leon rusensi ajatuksissaan lumihiutaleita väkivaltaisen näköisesti ruttuun nyrkissään. Sandra naurahti leon reaktiolle.
"ethän sinä ole noin väkivaltainen," tämä sanoi.
"lumihiutaleita kohtaan voin ollakkin," leo nauroi tajuttuaan mitä oli tekemässä. Hän heilautti kätensä ilmaan kahmaistakseen lisää hiutaleita, mutta pysähtyi sitten.
"katso..."leo sanoi osoittaen kultasepän liikkeen, jonka eteen he olivat pysähtyneet, seinään kiinnitetyssä mainos kyltissä riippuvaa mistelin oksaa. Sandra tunsi sydämmensä sykähtävän. Hän huomasi leon astuvan lähemmäs itseään ja kuin magneetti sandra tunsi itseään vedettävän lähemmäs.
"oletko koskaan suudellut mistelina alla," sandra kysyi päästyään niin lähelle leoa, että saattoi tuntea tämän hengityksen kasvoillaan.
"en..." toinen sanoi.
Lumi sade tiheni vähitellen, mutta se ei tuntunut haittaavan erään katulampun päällä istuvaa haukkaa. Se tarkkaili kahta rakastavaista, jotka vaihtoivat helliä suudelia vailla häiriötekijöitä. Kuin hymyn siivittämänä haukka nousi siivilleen jättäen kaksikon hiljaiseen joulu yöhön.

avatar
lovexxxleonardo

Nainen Viestien lukumäärä : 537
Ikä : 24
Registration date : 05.03.2009

Näytä käyttäjän tiedot http://tairreset.deviantart.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Turtles tarinoita

Viesti  Ninjatar lähetetty La Loka 29, 2011 11:33 pm

Todella kaunis tarina. Ihan tuli tippa linssiin :.)

Ninjatar

Viestien lukumäärä : 1288
Registration date : 10.02.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  .:TMNTGIRL:. lähetetty Pe Toukokuu 18, 2012 9:23 am

Marraskuinen ilta muistutti aikaisempia monella tavalla. Poliisiautojen sireenit soivat muun metelin keskellä... Myöhäinen ruuhka hidasti ihmisten matkantekoa kotiin - ja töihin. New York todella on kaupunki jossa kukaan ei nuku.

Kylmä tuuli sai minut värisemään. Olisi pitänyt pukeutua lämpimämmin, niin kuin vanhemmat sano. Ehkä katoilla juokseminen lämmittäis hieman ja lisäks saisin treenattua parkour-taitojani sekä pääsisin kotiin nopeammin...

Kattojen väli oli suurempi kuin kuvittelin. Seuraava väli lähestyi. Se oli vähän aikaisempaa kapeampi. Reppuni heilui selässäni, kun juoksin, hyppäsin ja laskeuduin... Nyt oli pakko hengähtää ja juoda jotain. Repussa olleessa vesipullossa oli vielä vettä jäljellä, luojan kiitos. Kylmä tuuli tuntui ilkeältä ihoa vasten. Kotiin on viellä ainakin kaksi kilometriä. Sitten pääsen lämmittelemään. Hetken ajan katselin ympärilleni. New York on tavallaan kaunis kaupunki. Se riippuu vain siitä mistä päin katsoo. Alhaalla oleva liikenteen meteli tuntui hiljenevän kun katsoin kaupungin ääriviivaa. Kännykän tärinä palautti minut todellisuuteen. Kaivoin vanhan nokian kännykän farkun taskusta ja näytössä luki: 'Äiti'.
- Moi äiskä.
...
- Joo oon tulos.
...
- Tulen kyl suoraa tietä himaan.
...
- Ei sun tarttee olla huolis...
...
- Rauhassa! Oon koht siel. Moikka
Laitoin kännykän taskuun ja vesipullon takaisin reppuun. Kello on koht ykstoista... Ajatukseni rupesivat taas harhailemaan, enkä meinannut kuulla lähestyviä juoksuaskeleita.

Jatkan heti ku kerkeen. Smile

(Joo edistystä kirjotustaidoissa. Kirjotin 7 sivua ficciä kaverin luona ja kirjotan sen sitte tänne. Sori on se viel vähä klishee. ^^)
avatar
.:TMNTGIRL:.

Nainen Viestien lukumäärä : 262
Ikä : 20
Registration date : 10.12.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Wioly lähetetty La Toukokuu 19, 2012 3:35 am

Nimi:Pelkkä ystävä
_________________________________
Oli ilta. Don,Leo sekä Mikey katsoivat yhdessä televisiota,kunnes Raph kulki ohi. "Mitä tekin katotte?" hän kysyi tylsistyneenä. "Nääh. Terminator 2:sta. Tarviitko tilaa?" Leo sanoi,tylsistyneenä hänkin. Raph huokaisi vastaten;"Joo ei kiitti. Homehtukaa te tänne,minä menen ulos." Niin hän lähti katolle. Raph oli edelleen ikävystynyt. "Kaunis syysilta tänään,vai kuinka?" hän kysyi itseltään. Hän aikoi lähteä Caseyn luo,mutta pysähtyi huomatessaan tumman hahmon hieman kauempana. Hän otti sainsa varulta ja hiipi lähemmäksi hahmoa. Hahmo oli nukkuva tyttö,mutantti kuten hän. Raph mietti,mitä tekisi tälle,kunnes päätti ottaa hänet mukaansa heidän kämpälle.

"Nukkuuko hän vielä?" Michelangelo kysyi. "Jaa. Tsiisus mitkä unen lahjat", Don sanoi. Kaikki neljä kilpikonnaa seisoivat sohvan luona. Yhtäkkiä he säpsähtivät. Tyttö heräsi ja nousi istuma-asentoon. Hän pelästyi poikia ja painautui selkänojaa vasten. "Hei,älä pelkää. Emme satuta sinua. Nimeni on Donatello", Don sanoi ja ojensi kättänsä. Tyttö katsoi isoilla silmillään heitä,mutta kätteli Donia esittäytyen;"Sheila." "Oishan se pitänyt arvata. Donihan on kunnon naistenmies!" Mikey hekotti. Raph kiskaisi tätä bandanasta käskien lopettaa. "Voisitko selittää,mistä olet tullut ja miten olet päätynyt tänne?" Leo uteli Sheilalta. "Mä oon asunu koko ikäni New Yorkissa. Ja olen ollut mutantti aina. Mä vaan menin nukkumaan sinne katolle." Sheila nousi ja oli valmis lähtemään pois. "Asutko sä tässä lähtistöllä? Tuumin,että voisimme ehkä olla ystäviä", Leo sanoi. Sheila kohautti olkapäitään vastaten,ettei hänellä ole kotia. Hän otti askeleen,mutta pysähtyi Mikeyn tartuttua tämän olkapäästä. "Entä jos asuisit meillä? Vai mitä mieltä ootte jätkät?" Mestari Tikku käveli ohi todeten salamyhkäisesti;"Ystäviä on hyvä hankkia." "Se tarkoitti varmaan kyllä", Don sanoi hymyillen. Sheila hymyili leveästi ja kumarsi kiittäen. "No jes,tämä vielä puuttuikin", Raphael murahti ja häipyi huoneeseensa. "Älä hänestä välitä. Raph on kova suuttumaan pienimmistäkin asioista", Donatello kertoi. "Huhhuhuu päheetä! Tulisiks pelaamaan jotain meikäläisen kanssa?" Mikey kysyi. "Mikä ettei", Sheila vastasi ja lähti hänen peräänsä.

Seuraavalla viikolla veljekset harjoittelivat Leonardon johdolla. Sheila koitti matkia perässä,muttei oikein onnistunut,joten hän tyytyi katsomaan sivusta. "Ärgh. Kauanko hän meillä viipyy?" Raph voihkaisi. Kuopus matki tämän sanoja ärsyttääkseen. Kun Raph käski lopettaa,Mikey sanoi saman. "Matkija-apina." "Matkija-apina." Silloin Raphin pinna katkesi ja hän hyökkäsi veljensä kimppuun. Leo ja Don erottivat riikapukarit toisistaan. Kuumakalle lähti viilentelemään ulkosalle. "Heiii älä nyt köriläs. Pidetään vähän hauskaa!" Mikey huusi pilkallisesti. Sheila sanoi lähtevänsä juttelemaan Raphaelin kanssa. "Ei kannata. Hänelle on turha jutella,kun on hän vihaisella mielellä." Tyttö ei ottanut sanoja kuuleviin korviinsa,vaan meni ulkosalle. Hän löysi Raphin ja sanoi tälle:"Älä välitä broidistasi. Se kerjää turpaansa." Sheila odotti vastausta,muttei kuullut sitä. "Miksi sinä jäit tänne?" Raph tuhahti. Sheila katsahti häntä kysyvästi. "Kuka käski sinun jäädä tänne? Kukaan meistä ei kaipaa tuollaista nynnyä. Et edes osaa tapella! Olet joku ihmeellinen ipana,joka näkee kaikessa hyvää!" Raphael huusi. "No sinä olet sitten pessimisti,joka keksi laskuvarjon!" Sheila huusi takaisin ja hyppäsi katolta alas. Raphael mietti Sheilan sanoja. "Sinä olet sitten pessimisti!" Hän huokaisi syvään,kunnes kuuli kadulta ääniä.

Raph katsoi alas kadulle ja näki purppuralohikäärmeet Sheilan kimpussa. "Noniin likka. Missä niitten mutanttien koti on?" yksi lohareista kysy. Sheila ei vastannut,mutta polkaisi tämän varpaille. "AAGH!" lohari karjui. "Otetaan tyttö ja kiristetään niitä kung fu-liskoja", joku ehdotti. "Hei tyypit. Montako kertaa se pitää sanoa:me ollaan kilpikonnia. EI liskoja!" Raph karjaisi ja hakkasi loharit,jotka heikompina katsoivat parhaakseen kadota. "Halleluuja sä annoit niille turpaan!" Sheila huudahti ilosta ja hyppäsi Raphin niskaan. Aluksi Raph häkeltyy,muttei ota rutistusta liian henkilökohtaisesti. "Vai annoin niille turpaan?" "Annoit niille pahasti turpiin. Hei anna anteeksi siitä äskeisestä. Ei mun tosiaan pitäis puuttua asioihin,jotka ei koske mua", Sheila sanoi katuvasti. "Ei vaan anna sinä anteeksi. Sä oot ihan hyvä tyyppi tytöksi. Nii ja tota,eikai siinä sitte muuta. Ystäviä?" Sheila tiputtautui alas vastaten;"Ystäviä." Raph lähti Sheilan kanssa katoille ja yhdessä he katosivat New Yorkin pimeään yöhön.

Kommentteja kiitoss 8D
avatar
Wioly

Nainen Viestien lukumäärä : 90
Registration date : 23.03.2012

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turtles tarinoita

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 34 1, 2, 3 ... 17 ... 34  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa